lauantai 21. tammikuuta 2017

Vuohenjuustotoast iltapalaksi

                                

Vuohenjuustoleipä on melkein retroa. Ei se ainakaan ole ruokatrendien aallonharjalla, jos ei unohduksissakaan.
Valitsin sen perjantai-illan iltapalaksi, kun mietin, että mikä olisi melkoisen helppoa valmistaa kauppareissun jälkeen ja olisi vieläpä herkullista. Vuohenjuusto on ollut jäähyllä minun ruoka-aineistani jonkin aikaa ja siihen on syypää yksinomaan työpaikan edellinen lounasravintola. Siellä oli säännöllisesti tarjoomassa vuohenjuustoa, joka jossakin vaiheessa vaihtui tosi kitkerään ja pahanmakuiseen laatuun, että siitä jäi ikävä kaiku kielenkantoihin ja muihin sensoreihin. 

Nyt päätin kohdata vuohenjuuston uudelleen. Ostin K-supermarketista K-juustomestarin vuohenjuustoa, joka osoittautui varsin maukkaaksi eikä missään tapauksessa väkeväksi tai muutoin luotaantyöntäväksi.

Tarjoilin vuohenjuustotoastit salaattipedillä, jossa oli salaattisekoitusta, kevätsipulia, miniluumutomatteja ja balsamiviinietikkasiirappia. Paistoin vuohenjuustoviipaleet paistipannulla - toinen vaihtoehto on grillata ne uunissa grillivastuksen alla, mutta en ruvennut lämmittämään uunia neljän vuohenjuustoviipaleen takia.
Salaattipedin päälle asettelin paahtoleivän, juuston ja viimeistelin herkun paahdetuilla pinjansiemenillä sekä juoksevalla hunajalla.

Vuohenjuustoleivän rinnalle sopisi mainiosti vaikkapa keskitäyteläinen punaviini, mutta tipattoman tammikuun nimissä me nautimme iltapalan vichyn kanssa. Hyvää oli, ei voi muuta sanoa.

                               
   

lauantai 14. tammikuuta 2017

Miilunpolttajan spagetti

Kokkasin kesän Toscanan lomallamme elämäni ensimmäisen kerran pasta carbonaraa, joka on ollut aina mieheni yksi suosikkipasta esimerkiksi laskettelumatkojen lounailla ja miksei muuallakin. Minulla oli ennen ensimmäistä kokeiluani joku outo ennakkoluulo pasta carbonaraan, mutta se hälveni sen tien. Ajattelin kai, että pekoni lyö liiaksi läpi tai jotain, mene ja tiedä.

Tammikuinen lauantai oli napakymppipäivä pastaruualle. Olimme huhkineet kuntosalilla keskipäivällä kaikkiaan liki kolme (3) tuntia ja kuluttaneet noin tuhat kaloria, joten hiilarit maistuivat totta vie.


Miilunpolttajan pasta, joka on ymmärrykseni mukaan saanut nimensä siitä, että sitä kokattiin aikoinaan hiilien päällä. No, minä tein pastani ihan normiliedellä.

Yksinkertaisista aineksista suussasulavaa herkkua. 
Keitin spagetin pakkauksen ohjeen mukaan (8 min) ja samalla paistoin Lidlistä ostamani pekonikuutiot sekä niihin sekoitetun sipulisilpun plus kolme valkosipulinkynttä hienonnettuna.
Rikoin yhden kananmunan rakenteen ja sekoitin siihen 2 dl kuohukermaa. 
Kun spagetti oli aikansa kypsynyt, valutin siitä veden pois, kaadoin pekoni-sipuliseoksen sekaan ja muna-kermaseoksen perään. Lopuksi vielä vähän mustapippuria, muutama käännös kasarissa ja sain kutsua miehen syömään.


Oli hyvää, mutta kyllä ensitapaaminen on aina mieleenpainuvin. Niin tässäkin tapauksessa. Ehkä olisin voinut laittaa vähän enemmän kermaa, niin olisi ollut kosteampaa. 
Kaikki meni silti.

Helppo ja herkullinen sienipiirakka

Oikeastaan tätä perjantai-illan suolapalaksi tehtyä suolapalaa ei voi sanoa piirakaksi tai ainakin minusta se kuulostaa hassulle. Viini-lehdessä 7/2016 se olikin nimetty suomalaiseksi pizzaksi, mutta se on teennäinen nimi.
Olipa nimi mikä oli, mutta helppo ja herkullinen tästä leipomuksesta tuli.

Meillä sattui olemaan pussillinen miehen asiakkaalta saatuja kuivattuja sieniä, jotka pääsivät nyt tositoimiin. Sanoisin, että suppilovahveroita, mutta en mene takuuseen, koska en ole mikään martta, joka tuntee kaikki matolakit. Minä tunnen punaisen kärpässienen ja se on paljon se.

Liotin sieniä kauppareissun ajan. Samaksi ajaksi otin Sunnuntai-ruisperunataikinan pehmenemään. Kaupasta tultuani pilkoin sienet oikein pieneksi silpuksi ja paistoin yhdessä hienonnetun sipulin kanssa voissa. Paistokseen laitoin mausteeksi timjamia, suolaa ja mustapippuria.

Kaulin pehmenneen ruisperunataikinan liki uunipellin kokoiseksi, siis aika ohueksi.
Sen jälkeen vain sieni-sipulipaistos pohjan päälle ja lopuksi emmental-juustoraastetta pinnalle.
200-asteisessa uunissa noin 20 minuutissa kypsyvästä piirakasta levisi asuntoomme makunystyrät herkistävä tuoksu.
Koko piirakka katosi kiduksiin joutuisasti. Yksinkertaista, vaatimattoman näköistä, mutta tosi makoisaa.




lauantai 7. tammikuuta 2017

Tuunattu torttu

Tervehdys pitkästä aikaa!  
Viime syksy oli yhtä hurlumheitä kaikki tyynni, joten blogipostauksia en ole ehtinyt tehdä ja on todettava, etten ole kyllä yllättänytkään itseäni millään kulinaarisilla kokeiluilla, joita olisi voinut jakaa lukijoille.
Ravintolarintamallakin olemme eläneet hiljaiseloa, joten siltäkään osastolta ei ole ollut mitään uutta kerrottavaa. Toivottavasti alkanut uusi vuosi on taas täynnä elämyksiä niin kattilan ääressä kuin valmiissakin pöydässä. Jää nähtäväksi.

Joulutortut ovat minun suuri intohimoni joulun aikaan. Lanttulaatikon ja kinkun jälkeen parasta, mitä jouluun kuuluu.
Viini-lehdessä 9/2016 oli ohje, jossa kysyttiin, että tuliko ostettua liikaa voitaikinaa ja kyllästyttävätkö joulutortut. Vastasin molempiin kysymyksiin ääneen, että ei.
Ohje jäi kuitenkin takaraivoon muhimaan mahdollisena uudenvuoden aattoillan huikopalavaihtoehtona.
Kyseessä ei ole makeat tortut, vaan lohitäytteiset tähtitortut kuten kuvasta näkyy.


Käytin Myllyn Paras torttutaikinalevyjä. Sivelin ohjeen mukaan torttuaihiot (6kpl) kananmunalla ja ripottelin päälle unikonsiemeniä. Paistoin tortut 225-asteisessa uunissa kauniinvärisiksi. Sen jälkeen torttiaihiot jäähdytetään.

Täytteeseen tarvitaan 1/2 desiä vispikermaa vaahdotettuna, 100 g lohituorejuustoa, 50 g graavi- tai kylmäsavulohta hyvin pieninä kuutioina, 1 rkl sitruunamehua, hienonnettua tilliä ja mustapippuria. 
Kaikki täytteen aineet sekoitetaan keskenään ja pursotetaan jäähtyneen tortun päälle. Toki täytteen voi pläjäyttää siihen pursottamattakin, mutta ehkä taiteellinen vaikutelma on näin kauniimpi.

Aivan suurenmoinen pikkusuolainen, alkupala tai ruoka-aperitiivi - miten sen itse kukakin nimeää.
Suosittelen.


maanantai 3. lokakuuta 2016

Kesälomallinen italialaisruokaa

Italialainen keittiö perustuu yksinkertaiseen ja laadukkaista raaka-aineista tehtyyn kotiruokaan. Sille on leimallista myös selkeä alueellisuus. Lähes jokaisella maakunnalla on joku oma erikoisuus. Pohjoisessa käytetään voita ja kermaa, kun taas eteläitalialaiset suosivat öljyä.
Toscanassa, jossa me vietimme kesälomamme, käytetään paljon kasviksia ja lihaa.

Olen koonnut tähän muutamia esimerkkejä lomaruuistamme. Osa on kokattu kotona, osa puolestaan nautittu ravintolassa. Ruokia ei esitellä minkään kaavan mukaan, vaan ovat täysin satunnaisessa järjestyksessä. Kaikki kuvatkaan eivät ole huippuotoksia, mutta älkää antako sen häiritä.

Kylässämme (Monte San Savino) oli Delizie di Aldo-niminen lihakauppa ja sen kyljessä trattoria, jonka ruokalista rakentui Aldon possunlihalle. Lautasella ylikypsää kinkkua, joka oli valitettavasti niin tönkkösuolattua, että vieläkin kielenkantoihin nousee voimakas suolanmaku.


Lomatalossamme oli pihagrilli, jonka sytyttäminen oli rituaali sinänsä. Kun sen sai tulille, loppu olikin legendaa. 
Tässä valmstuu bistecca fiorentinaa eli t-luupihviä. Ostimme tätä paistokertaa varten kaksi (2) pihviä kolmelle syöjälle. Pihvien yhteispaino oli yli 1,5 kiloa. Oli riittävästi ja pihvin kypsyys perfetto!



Kotikeittiössä valmistui pari kertaa myös parmigiana di melanzanea eli munakoisovuokaa. Niin yksitoikkoisen ja mitäänsanomattoman näköistä, mutta todella herkullista. Munakoisoa, parmesaania ja tomaattikastiketta.


Puutarhassamme oli tarjolla tuoreita yrttejä kuten timjamia, rosmariinia, tilliä ja salviaa, jota käytin gnocchien kanssa. 
Tuoreet salvianlehdet paistettiin voin ja oliiviöljyn sekoituksessa rapeiksi ja ne kaadettiin kypsien gnocchien sekaan. Helppoa, hyvää ja täyttävää.


Pasta carbonara, jota en ollut koskaan aiemmin tehnyt. Taas ruoka, joka valmistui kikkailematta. 
Ensin paahdoin pancettaa (=pekonia), lorautin pannulle purkillisen kermaa ja se oli valmista. Pici-pasta sekaan ja syömään. 
En ole uskaltanut kokeilla pasta carbonaraa kotona Suomessa, koska pelkään pettyväni.


Pizza cortonalaisessa trattoriassa, jonka omistajapapalla on suomalainen miniä!


Friteerattuja kesäkurpitsankukkia. Totta. Sesonkiruokaa.


Jonakin iltana söimme vain antipastoja. Bruschettaa, parmankinkkua, melonia, artisokansydämiä, aurinkokuivattuja tomaatteja ja pecorino-juustoa. Maha tuli täyteen.


Panna cotta eli keitettyä kermaa á la Heli. Siellä se on tuoreiden marjojen alla, siis se panna cotta.


Gelato (jäätelö) on Italiassa suurta herkkua.



sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Tomaattitartaletti

Italiassa vietetyn kesäloman jäljiltä kielenkantoihin jäi muistikuva mehukkaista tomaateista ja kun näin Maku-lehdessä (5/2016) tomaattitartaletin ohjeen, en voinut vastustaa kiusausta kokeilla saavuttaako kotimaisilla tomaateilla saman huumaavan fiiliksen kuin Toscanan herkuilla.

Aloitin työn paahtamalla tomaatit 175-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Tämän osuuden voi tehdä jo edellisenä päivänä ja säilyttää tomaatit jääkaapissa.
Halkaisin tomaatit ja kaadoin niiden sekaan mausteöljyn. Muutama pyöräytys ja sitten tomaatit leivinpaperilla vuoratulle pellille leikkuupinta ylöspäin.

500 g kirsikkatomaatteja
2-3 rkl hyvää oliiviöljyä
1 tl (ruokokide)sokeria
1/2 tl suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria

Yhdistin tartaletin pohjan kuivat aineet, lisäsin juustoraasteen, munan ja kylmän veden.
Ohjeen mukaan sekoitin sen nopeasti tasaiseksi ja taputtelin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

2 dl mantelijauhoja
1 dl maissijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
100 g raastettua parmesaania
1 muna
2 rkl kylmää vettä

Tartalettiin ei tule pelkkiä tomaatteja, vaan myös tuorejuustotäyte, johon sekoitin rasvaista tuorejuustoa, munan, tuoretta basilikaa, suolaa ja pippuria.
Lopuksi täyte pohjan päälle ja kaiken kruunuksi paahdetut tomaatit.

200 g maustamatonta tuorejuustoa (ei kevytversiota)
1 muna
1 dl tuoreita yrttejä silputtuna (basilikaa, timjamia, rosmariinia)
1/2 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria

200-asteisessa uunissa 25-30 min, kunnes täyte asettuu ja saa kauniin värin.

Pitipä olla hyvää. Silti on todettava, että kotimaiset tomaatit eivät paini samassa sarjassa italialaisten kanssa. Pahoittelen.



perjantai 17. kesäkuuta 2016

Viinimaa Italia

Vietämme mieheni kanssa kesäloman 2016 Italian Toscanassa. Se on pitkäaikainen unelmamme ja toiveemme ja samalla miehen 50-vuotislahja hänelle itselleen.

Italia on yksi maailman suurimmista viinintuottajista ja luinpa jostakin, että italialaiset litkivät sitä kaikista eniten maailmassa! No, mikäpä siinä, jos on mistä litkiä. Meillä täällä raukoilla rajoilla on vähän kehnommat olosuhteet viininviljelyyn.

Italiassa on monta kuuluisaa viinialuetta ja jokaisella alueella on joku tietty ominaisuus (ilmasto, maaperä yms). Pohjoiset alueet tuottavat kuplivaa proseccoa ja etelämmässä kypsyy tuhdimpia punkkuja.
Toscana on Italian viinialueista vanhin ja ehkä kuuluisin, riippuu mistä näkövinkkelistä asiaa lähestyy tai kuka arvioi.

Pohjois-Italian Veneto on maan kolmanneksi suurin viinintuottaja. Siellä valmistuu pirskahtelevaa proseccoa ja alueen kuuluisinta valkoviiniä Soavea. Punaviineistä pohjoisitalialaisia ovat valpolicellat ja amaronet, joita kutsutaan helliksi jättiläisiksi, koska niissä yhdistyy voimakas hedelmäisyys ja samettinen pehmeys.

Piemonte on monelle viineistä pitävälle yhtä kuin Barbaresco- ja Barolo-viinit, jotka molemmat valmistetaan Nebbiolo-rypäleestä. Nebbiolo-viinit ovat tosi tymäköitä ruokaviinejä, jotka vaativat ruualtakin luonnetta. Toinen piemontelainen kuuluisa rypäle on Barbera, josta valmistetut viinit sopivat vähän miedompienkin liharuokien seuraan.
Punkkujen lisäksi Piemontesta tulee kuuluisaa jälkiruokaviiniä: Moscato d'Astia.

Toscana eli meidän lomamaakuntamme tunnetaan hyvärakenteisista punaviineistä kuten Chiantista ja Brunello di Montalcinosta. Toscanalaiset viinit valmistetaan tyypillisimmin Jupiterin veren mukaan nimensä saaneesta Sangiovesestä. Toscanan aurinkoiset rinnepalstat takaavat parhaat olosuhteet Sangiovesen kasvattamiselle.
Alueen kuuluisin viini lienee Chianti, jonka valmistus on alkanut jo 1200-luvulla eikä loppua ole näkyvissä. Brunello di Montalcino on kenties kallein italialaisviini, jota valmistetaan vain Montalcinossa ja yksinomaan Brunello-rypäleestä. Alkosta Brunello-pullo näyttäisi irtoavan nlin 35 eurolla. Pitää kesälomalla kokeilla, millä hinnalla sitä saa paikan päältä.

Vin santo on toscanalainen makea, tammitynnyreissä kypsytetty jälkiruokaviini, jota nautitaan kastamalla cantuccini-keksejä siihen. Toki sitä voi juoda ilman keksejäkin.

Näiden alueiden lisäksi Italiassa on monia muita viinialueita, jotka jokainen tuottavat omanlaisiaan viinejä. Jokainen valitkoon oman suosikkinsa ja pitäköön päänsä niiden suhteen.
Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että italialaiset eivät hallitse valkoviinien valmistamista. Kesälomallahan sen sitten näkee.