torstai 27. tammikuuta 2011

Kauppaopiston naiset

Tapasin tiistai-iltana pari entistä työkaveria, jotka uurastivat työn ohella muutaman vuoden  ja suorittavat liiketalouden perustutkinnon. Siitä johtuu otsikko "Kauppaopiston naiset", vaikkei enää nykyään mitään kauppaopistoja ole, kaikki opinahjot ovat jotakin ihme Business Collegeja tai muita.
Kari Peitsamo laulaa:
"Ostin sulle jättilaisnallekarhun
sain palkaksi ikuisen ystävyyden
menimme katsomaan Tuulen viemää
rivit tuli täyteen mutta riimit ei".
Ostin tytöille onnentoivotukseksi, en jättiläisnallekarhua, vaan pullollisen australialaista kuohujuomaa (Jansz Premium Cuvèe Brut) ja tarkemmin sanottuna kuohuviini on kotoisin Tasmaniasta. Kerroin etsineeni englantilaista! kuohuviiniä (Ridgeview Fitzrovia), jonka tiedän olevan Johannan lempparia, mutta huonoksi onnekseni se ei sattunut silmiini Alkon lippulaivamyymälässä Helsingin Salomonkadulla.
Eipä hätää Jansz on uutettu täysin samoista rypäleistä ja makeudet sun muut on likipitäen yhtenevät kuin Ridgeviewissä.

Me emme menneet katsomaan Tuulen viemää, vaan suuntasimme Bulevardin Ristorante Dennikseen. Siellä oli rauhallisempaa kuin Kansakoulukadun Denniksessä ja todella ystävällinen palvelu. Anne ja Johanna valitsivat molemmat pizza Rafaelin (nro 52) ja minä päädyin pizza Rucolaan cajunmaustetulla broilerilla ryyditettynä. Herkulliset pizzat huudeltiin alas parilla tuopillisella olutta.
Mahat tuli täyteen, ja riimitkin!

Taas me jossakin käänteessä tavataan. Ei tarvita välttämättä valmistujaisia eikä muitakaan verukkeita, vaan voidaan ihan ex tempore -pohjalta lähteä liikenteeseen.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Höppövoi

Lupailin blogin korkkauskirjoituksessa, että en julkaise täällä mitään tarkkoja reseptejä, mutta en voi vastustaa kiusausta kertoa höppövoista.
Nimi on kummallinen, mutta sen onkin keksinyt mieheni Markku. Vieläkö nimi tuntuu hassulle?

Kuuntelin taannoin autoradiosta Terveyden tukipilarit -ohjelmaa, jossa Paula Heinonen antaa oivallisia vinkkejä terveelliseen elämään ja mm. Juoppohullun päiväkirjan kirjoittanut Juha Vuorinen heittelee sekaan enemmän asiattomia huuliaan.
Kertoivat sitten oivallisesta levitteestä, joka syntyy kirnuvoista, oliiviöljystä, vedestä ja oman maun mukaisista mausteista.

Siispä osta paketti vihreässä kääreessä olevaa kirnuvoita (200 g) ja jätä se huoneenlämpöön pehmenemään. Siirrä liki löllö voi johonkin sopivaan astiaan, lisää saman verran oliiviöljyä (200 g eli vähän reilu 2 dl) ja vettä (myös se reilu 2 dl). Punnitse, jos olet niinkuin minä! Lopuksi mausteita tai yrttejä makusi mukaan. Minä olen käyttänyt erilaisia pippureita (puna-, viher- tai mustapippuria), mutta esimerkiksi tuore persilja sopii varmasti hyvin.

Sitten vaan sauvasekoitin kehiin ja surrurrur. Saattaa näyttää aluksi epätoivoiselle, mutta älä lannistu. Lopputulos on samettisen pehmeää massaa, jonka kaadat sopivaan säilytys- ja tarjoiluastiaan. Jääkaapissa massa saa kiinteämmän muodon, mutta on tosi levittyvää ja melkein niin hyvää, että siinä voisi uida.

A tutta pizza!

Lauantai-iltana meille oli tulossa saunavieraita. Mietin, että minkälaista suolapalaa tarjoaisin saunakahvien kanssa. En voisi tarjota helppo-vaivaton-pakaste-karjalanpiirakoita, koska niitä oli tarjolla edellisenä lauantaina ... ja melkein aina muulloinkin.
Pitsaa! Perfetto!
Olen toki tehnyt pizzaa aina silloin tällöin, mutta tunnustan, että aika usein kyllä sorrumme tilaamaan sitä Koti-Pizzasta omatekoisen sijaan. Jos ja kun valmistan itse pizzaa, käytän kaupan pakastealtaasta löytyviä valmispohjia. Sekin helppoa ja vaivatonta ja ajaa asiansa!
Tällä kertaa haasteenani oli valmistaa myös pohja itse. Minä en ole kuin äitini tai sisareni, jotka osaavat loihtia keitoksia näppi-, maku- tai muun tuntuman perusteella. Mitat ovat aina vähän sinne päin tai että "laita silleen sopivasti". Haloo! Minulle pitää olla eksaktit mitat ja ohjeet esimerkiksi pitsapohjan tekoon! Ei muuta kuin nettiin.

Löysinkin jonkun Leipuri-Hiivan kummalliselta kuulostavan ohjeen. Joku ihme uhkarohkeusvietti iski ja päätin kokeilla sitä.
Niin kylmää vettä kuin hanasta saa tulemaan, vähän suolaa, pakasteessa olleita vehnäjauhoja, öljyä ja kuivahiivaa. Joo joo, jauhoja piti pitää pakastimessa ja  kuivahiivaa lisättiin kylmien aineiden joukkoon. Mössöä sekoiteltiin 10 minuuttia, jonka jälkeen se jätettiin 5 tunniksi huoneenlämpöön "ässehtimään".

Kurkistelin aina välillä, että miltä siellä taikinatiinussa näytti. Ei miltään. Se ei noussut, ei kuplinut, ei tapahtunut mitään. Se oli ihan tranquillo.

Pizzan täytteeksi paistoin poro- ja naudanjauhelihaa ja niin paljon sipulia, että koko kämppä haisi vielä yölläkin sipulille! Lisäksi pilkoin jääkaapista löytyneet mustat oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit mukaan. Pizzahan on italialainen pyttipannu, johon kerätään kaikki jämät mitä kaapista löytyy.
Jauhelihaan päädyin muuten sen takia, että saunavieraanamme oli mm. isäni eli paapa eli Aalo-pappa. Kiusoittelin häntä, että teen katkarapupitsaa. Isän makumieltymykset ovat hyvin perussuomalaisia eikä hänen suosikkeihinsa kuulu "mitkään toukat", vaikkakin hän kehuu syöneensä katkarapuja kahmalokaupalla "silloin 80-luvulla Ruotsin-laivalla".

Lopulta koitti aika, jolloin pohjataikina piti levittää pellille. Lisäsin leivinpaperille vähän vehnäjauhoja, koska taikina näytti tosi vetelälle. Öljysin käteni, kaadoin taikinan pellille ja kosketin taikinaa. Mamma mia! Se oli kuin pumpulia ja levisi käsieni alla kuin taikasanasta. Taikina ei tarttunut öljyttyihin näppeihini eikä se repeillyt - va bene.
Jauheliha&muut täytteet&juusto päälle ja uuniin noin 20 minuutiksi.

Sisareni tarkka vainu maistoi hienoisen hiivan maun pohjassa, vaikka kuivahiivaa laitettiin vain teelusikallinen. Ehkä taikina ei kuitenkaan tekeytynyt tarpeeksi pitkään.

Siitä huolimatta pellillinen pizzaa katosi ehkä vähän nälkäisiinkin suihin viimeistä jauhelihan murua myöten - Heli se on meillä niin tarkka ;-)

perjantai 21. tammikuuta 2011

Pohjoisen herkkuja Bathin miehelle

Miehen kollega Lounais-Englannista tuli Suomeen. Hän halusi tavata mieheni ja ehkä minutkin. Mieheni ehdotti, että Englannin mies yöpyy meillä (yhden tähden hotelli*), jolloin voimme nauttia minun loihtimasta herkullisesta ruosta. Ja saunaankin mies halusi.
Oih ja voih. Ankara mietintä menusta alkoi. Kyseinen hemmo on käynyt Suomessa useaan eri otteeseen, vieraillut myös eri puolilla maatamme ja saanut siten tutustua hyvinkin erilaisiin paikallisiin herkkuihin.
Onhan hänet viety Kuusamoonkin, jossa on ollut pöytä koreana aitoja makuja.

Täällä pääkaupungissa hän on käynyt meidän kanssa venäläisessä ja espanjalaisessa ravintolassa sekä kesällä 2010 rapuaikaan Saari-ravintolassa saaressa.

Vieraan laajasta kokemuskirjosta huolimatta päätin toteuttaa perikuusamolaisen tai jonkun mielestä varmaan lappilaisenkin illallisen:
* alkupalaksi kuusamolaista, käsinlypsettyä muikun mätiä, pieneksi hakattua sipulia ja smetanaa paahtoleivällä
* pääruokana tarjosin joululahjaksi saadun poronvasanpuolikkaan ulkofileetä, duchesseperunaa, pikkuporkkanoita ja punaviinikastiketta pussista, tarjolla oli myös ohrarieskaa
* jälkiruokana kuohukermassa haudutettua Niemitalon leipäjuustoa ja kyytipojaksi anopin poimimia hilloja

Alkuruoan kanssa tarjosin itävaltalaista valkkaria (Steinschaden 2009) ja poronulkofileen kanssa nautimme pullollisen espanjalaista Piedemonte Reserva 2005 -punaviiniä. Toki Vichy-vettäkin oli pöydässä, mutta miehet eivät kuulemma läträä veden kanssa :)

Ruoka sai kovasti kehuja, samoin kokki. Englannin mies jaksoi ihmetellä sitä, että muikunmäti oli aidosti käsityönä työstettyä. Se on totinen tosi. Muikunpyyntiä harrastetaan Kuusamossa appiukon mielestä joskus kyllästymiseen asti, mutta ilmankaan ei voi elää.
Poron ulkofileestä tuli ehkä vähän liian well done, mutta silti suussa sulavaa. Tein ensimmäisen kerran elämässäni duchesse-perunaa enkä varmasti viimeistä kertaa. Sitä oli helppo valmistaa ja se oli visuaalisesti kaunista verrattuna pelkkään pottumuusiin. Ainoa ei-niin-kovin-kuusamolainen juttu oli tietenkin se punaviinikastike, jonka loihdin suoraan pussijauheesta.
Jälkiruoan ehdoton ainoa oikea raaka-aine on pudasjärveläisen Niemitalon Juustolan leipäjuusto. Sitä saa täällä Helsingin seudulla todennäköisesti vain Jumbon Prismasta.
Jos kaikki muu paitsi purjehdus on turhaa, niin minun mielestäni kaikki muut leipäjuustot eivät ole leipäjuustoa. Ja ne anopin omin kätösin poimimat hillat, piste iin päälle!

Itävaltalaiset viinit ovat olleet joskus takavuosina aliarvostettuja ja huonossa maineessa glykoliepäilyjen vuoksi, mutta mielestäni sieltä saa/tulee ihan kelpotuotteita nautittavaksi. Tämänkertainen valkoviini oli Grüner Veltliner -rypäleestä valmistettu ja sopi hyvin mädin kanssa.
Itävaltalaiseen viinikulttuuriin pitää mielestäni liittää myös Riedel-lasit, jotka ovat asiantuntijoidenkin suuresti arvostamia, viinien parhaita ominaisuuksia korostavia laatutuotteita.

Espanjalaisen Piedemonte-punkun löysin joskus sattumalta Larun Alkosta. Hyllyn reunassa luki "Poistuu valikoimasta". Liekö minulla silmät harittaneet tai ko. lappu oli väärän tuotteen kohdalla. Oli miten oli, tätä miun-maun-mukkaan olevaa viiniä saa edelleen. Eikä ole kallista, kympin pullo.

Tiedän, että on riskaabelia valita ruokalistalle sellaista tarjottavaa, jota ei ole koskaan testannut tai koeponnistanut.
Duchesse-perunat edusti tätä uhkarohkeutta valmisteluissani. Lopputulos - siis perunoissa -  oli onnistunut, kiitos vahvan itseluottamuksen, osaamisen ja perimän.
Ainoa miinusmerkki tähän illalliseen tulee siitä, että olen aivan vihreä ruokabloggaaja enkä älynnyt ottaa juurikaan kuvia ruoanvalmistuksesta, tunnelmasta tai itse ruoka-annoksista. Onneksi sentään pari kuvaa tajusin näpätä.

Hyvää ruokahalua -blogin korkkaus

Tämän blogin tarkoituksena ei ole olla reseptiarkisto tai tarkkojen ohjeiden taltioimispaikka, vaan kirjoittelen tänne ruoka- ja juomakokemuksiani. En aio ottaa tästä blogista paineita siinä määrin, että kirjaisin joka ainoan suupalani ylös kuvien kera. Ei ei.
Blogin päivityksen syy voi olla kaveriporukan pizzailta tai omakohtainen kokemus kauhan varressa tai tyrmäävä makunystyröitä hivelevä nautinto anniskeluravintolassa tai nälkäinen vierasjoukko kotikeittiön pöydän ääressä.

Pääasia on, että ruoka- ja/tai juomaelämys on ollut koskettava, ihana, taivaallinen, riemukas, ennenkokematon, onnistunut ja että kaikilla on kivaa. Myös lukijoilla.