lauantai 30. heinäkuuta 2011

Perinteinen rapuillallinen ravintola Saaressa

Jo vuosikausia olemme käyneet Helenan päivän aikoihin ravintola Saaressa http://www.asrestaurants.com/FI/ravintolat/saari/esittely.html rapuillallisella. Niin tänäkin kesänä, vaikka ravintolakokemuksia on kertynyt muutenkin loman mittaan riittämiin. Mutta Saari onkin traditio!

Ravintola Saari sijaitsee kahvila Carusellin kohdalla Sirpalesaaressa, jonne kuljetaan yhteysveneellä ja matka kestää ruhtinaalliset minuutin tai kaksi.

Meidät pöytään ohjannut ravintolapäällikkö totesi meidän saaneen ravintolan parhaan pöydän - kieltämättä näköala oli upea suoraan avomerelle. Helteinen heinäkuu oli tunkeutunut tähänkin ravintolasaliin, jossa oli KUUMA huolimatta avoimista ikkunoista.

Aiempina vuosina emme ole koskaan nauttineet kokonaista rapumenuuta kaikkine lisäkkeineen, mutta nyt päätimme räjäyttää pankin. Aivan ensimmäiseksi menuuseen kuului Pursieväs (saaristolaisleipää, kantarellimuhennosta ja päällä tiristettyä porsaankylkeä), josta sain oivan alkupalavinkin kotikeittiöönkin.
Siansivuviipaleet eivät olleet ihan ohuimmasta päästä!, mutta onneksi ne oli paistettu rapeiksi.


Sitten oli vuorossa ravut, joita olimme tilanneet etukäteen 6 kpl per sierainpari. Tarjoilijaharjoittelija Jennan mukaan nämä saksiniekat oli pyydetty Lieksan suunnalta. Enpä tunnistanut ainakaan murteesta! Heti ravustuskauden alussa oli joku lehtijuttu, jossa eläinsuojeluaktivistit kauhistelivat rapujen keittoa: elävät ravut laitetaan kiehuvaan veteen! Pitäisi kuulemma kiinnittää huomiota rapujen henkisiin kärsimyksiin. Mielestäni vähän samantasoista keskustelua kuin itikoiden (sääskien) tappaminen.


Ravut olivat jokirapuja ja toisissa oli oikeinkin muhevia paloja voilla ja tillillä silatun paahtoleivän päälle. Nam.
Eikä muuten otettu snapsia! Markku oli ihan vähällä tilata, mutta koska minä en ottanut, hänkin kieltäytyi. Loistavaa.

Koska olimme lähteneet pitkän kaavan mukaan liikkeelle, seuraavaksi oli vuorossa kotimaisia juustoja (sinihometta, goudaa ja jotakin muuta), ruislastua ja raparperihilloketta. Nam.


Pääruokavaihtoehtoina menuussa oli heinäsorsa, lohi ja kasvisruoka. Me valitsimme sorsaa - lieko ollut repeä tai ei, mutta hyvää oli. Odotin kyllä, että lihakimpale olisi ollut jotenkin sorsanpaistin mallinen, mutta tämä taisikin olla fiinimpi versio siitä. Lisäksi tuoreita paistettuja kantarelleja, naurislastuja, punajuuripyrettä, mustaherukkahyytelöä ja savukylki-perunamacairea. Nam.
Päälle päätteeksi tyrnivanukasta. Nam nam nam.
Ravintola oli tupaten täynnä ja nähdäkseni suurimmaksi osaksi privaattiporukoita. Rapuaikanahan on tavallista, että liikkeellä on isoja yritysporukoita, mutta liekö nykyinen taloustilanne iskenyt siihenkin käytäntöön tai sitten syy oli perjantai-illassa.
Viereiseen pöytään tuli vähän ennen lähtöämme suomalais-venäläinen seurue, jonka ludmiloilla ei tainnut olla ravun syönti täysin hallussa - pistelivät putsaamatta kaikki poskeensa. Onneksi olimme jo lähdössä pois.

Ruokajuomiksi valitsimme ranskalaisen Chabliksen ja chileläinen Errazurizin sekä jäävettä. Sopivia valintoja kaikki!

Vuoden ravintola 2011

Lomamme loppupuolella teimme päiväretken Tampereelle ja yhtenä matkan tarkoituksena oli vierailla vuoden 2011 ravintolaksi valitussa ravintola C:ssä http://www.ravintola-c.fi/. Suunnitelma myös toteutettiin.
Ravintola C sijaitsee ainakin junamatkailijan kannalta erinomaisella paikalla eli heikkotasoisemmankin kivenheittäjän osumatarkkuusalueella Tampereen rautatieasemaa vastapäätä osoitteessa Rautatienkatu 20.
Aiemmin samalla paikalla on ollut mm. ravintola Perla, mutta en tiedä minne se on muuttanut vai liekö lopettanut toimintansa kokonaan. Perlassakin oli hyvää ruokaa.


Ravintolatila on pienehkö, mutta silti kaikilla ruokailijoilla on oma rauhansa. Helteisenä päivänä ravintolassa oli kuuma, joka häiritsi vähän tunnelmaa. Voisiko tilaan harkita jotakin viilennintä tai muuta seisovaa ilmaa sekoittavaa härveliä?
Ilmapiiri on hillitty, osin jopa hieman liian jäykkä. Liekö se meidän suomalaisten vika, että vähänkin häävimmässä paikassa istutaan kuin tikun nokassa eikä uskalleta juurikaan keskustella ääneen tai muuten elävöittää tilannetta.
Tarjoilijattaremme oli ystävällinen ja kertoi kaikista tarjoiluista asiantuntemuksella, mutta itse olisin kaivannut menoon hieman luonnollisuutta.

Valitsimme molemmat Ilkan menun eli risottoa muikkujen kera, Ylätalon luomutilan Kainuun harmas-karitsaa, päivän juustoa ja kyytönmaitojäätelöä & marjoja.
Aivan alkuun sattui valitettavasti illallisen ainoa iso miinus: lasillinen taskulämmintä shamppanjaa!!! Tarjoilija kyllä kertoi, että shamppanjan viilentämisessä menee hetki, mutta todennäköisesti se "hetki" ei riittänyt.
Pöytään tuotiin myös voita soreassa Iittalan Vitriini-rasiassa ja supermaistuvia omatekoisia pikkusämpylöitä. Joku oli taiteillut voipalaseen tarkennukseksi sanan VOI.
Myöhemmin meille tuotiin uusi voirasia, mutta ei koskaan lisää leipää :O


Alkuruokana oli mm. tillillä maustettua risottoa ja lähivesien muikkuja sekä kunnon kokkare kirnuvoita. Voi, kuinka kaikkien korresterooli-intoiljoiden viisarit värähtävätkään moisesta. Risotto oli juuri sopivan löysää ja al dente eikä muikuissakaan mitään moitittavaa ollut: hyvin paistettu ja muistuttivat vähän Kuusamo-järven hopeakylkiä :)

Pääruoan eli Kainuun harmas-karitsan tarjoili meille ymmärtääkseni ravintolan toinen omistajista eli Ilkka. Lautasella oli karitsaa kolmella tavalla - keskimmäinen on lihapulla! Lihan lisäkkeenä tarjoiltu peruna oli raaka tai sitten se oli erittäin kiinteää laatua. Liha oli suussasulavaa.
Pääruoan jälkeen vuorossa oli valkohomejuustoa makealla tummalla leivällä ja taisipa olla porkkanahilloa (en koskaan kirjoita mitään ylös tilanteen ollessa päällä, joka aiheuttaa toisinaan sen, ettei muista aivan kaikkia yksityiskohtia!). Kylläpäs piti olla hyvää.

Menun jälkiruokana oli kyytönmaitojäätelö, joka ei natsannut täysillä minun makuuni. Maitojäätelö on maitojäätelöä - siis vähän ilmeetöntä. Onneksi jätskin lisukkeet paikkasivat tilannetta.

Tällä kertaa emme juoneet viiniä pullokaupalla, vaan lasilliset valko- ja punaviiniä, molemmat italialaisia.

Ravintola C on varmasti ansainnut kannuksensa; sijainti ja miljöö ok ja ruoka erinomaista. Asiakaspalveluun rentoutta ja ehkä pikkuriikkisen enemmän huomaavaisuutta, niin kaikki on kunnossa -  mielestämme. Markku antoi C:lle ysin, minä ysi miinuksen lämpimän shamppanjan takia.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Ravintola Matala Oulusa

Teksti on kirijotettu osin ouluksi.

Kesäloman Oulu-ossuuvella poksahti päähän, että tehhäänpä tutustumismatka Oulun iltaelämään, ja alotettaan se illallisella ravintola Matalasa http://www.matala.fi/index2.php?Ravintola_Matala Oulun torinrannasa.
Ravintola Matala sijjaitsee tojellakin lekentaarisella paikalla aivan Oulun torin kuppeesa ja niinkuin nettisivuista voi päätellä paikalla on meleko värikäs historia.
Ravintola on niittänyt mainetta pääkaupunkiseuvvun ulukopuolisten gourmet-ravintoloitten joukosa - mielestäni joskus sijoittuen jopa ihan piikkipaikoille.

Tiistaina alakuillasta Matalasa ei ollu ryysistä ja saimmekin varraamamme pöyvän ihan akkunan  vierestä ... vaikkei sitä oltu tilattu Veijo Esson nimellä.
Tarjoilijaneitokainen oli ystävällinen, mutta mielestäni vähän kokematon, joka ei kylläkään haitannut menoa.

Alkuruuaksi minä valittin jättikatkarapuja ja caesar-sallaattia ja Markku puolestaan Matalan Vorschmackia.

Marsalkka Mannerheimin suosikkiruoka oli kuulemma tojella hyvvää ja maistajaahan on uskominen, koska en ite pannut haarukallistakaan vorschmarckia suuhuni. Jättiläiskatkikset caesar-sallaatilla oli myös oikein oiva annos, mutta tottuuven nimisä olisin kaivannut annokseen ehkä usiamman ku KAKSI katkarapua. No, se olikin alakuruoka.

Pääruuaksi minä valittin takkuuvarman nauvvan sisävilepihivin (mediumplussana) pippurikastikkeesa. Markku päätyi poron sisävilleeseen, jonka kyytipoikana tuli kuolaamaani korvasienimuhennosta.
Annokset olivat kauniisti aseteltu ja se maku --- niin hyvvää, ettei sanotuksi saa.


Alakuruuan kansa nautimme eteläahrikkalaista valakoviiniä, jolle Markku antoi oitis nimeksi Kumikani (oikiasti Kumkani Chardonnay Viognier).
Pääruualle valittimme argentiinalaisen Don David Tannat Réserve -punkun, joka oli tarjoilijan mukkaan satarosenttisesti Tannat-rypäleestä valamistettu.
Ylleensä kuulemma Tannatia käytetään "sekoitus"viineisä, mutta tämä oli poikkeus ja hyvä olikin.
Tutkin myöhemmin rypälettä netistä ja annoin itteni ymmärtää, että sitä vilijellään pääosin Uruguaysa, mutta nykyvään yhä eneneväsä määrin myös muisa viininviljelysmaisa.
Matalan reissu oli korkiatasonen. Kannatti käyvvä.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Anopin syntymäpäiväillallinen

Anoppi saavutti täysi-ikäisyyden ja päätti tarjota sen kunniaksi perheelleen (appi, tytär, vävy, tyttärenpojat, poika ja miniä) illallisen Helsingissä.
Juhlapaikaksi oli valittu ravintola Juuri Korkeavuorenkadulla http://www.juuri.fi/. Suomen gastronominen seura  valitsi ravintola Juuren vuoden ravintolaksi 2010. Me olemme testanneet sen kerran aikaisemmin ja hyväksi havainneet. Minä itse olen ollut siellä syömässä myös työporukalla.

Ravintola Juuri on tunnettu persoonallisista suomalaisista alkupaloista, sapaksista. Muutenkin menussa on tavanomaisesta poikkeavia ratkaisuja ja konstailemattomuutta. Juuresta voi sanoa, että siellä vallitsee varsin mutkaton ilmapiiri asiantuntemuksesta ja nautinnollisista makuelämyksistä tinkimättä. 
Ravintola Juuri ei ole kovin suuri kooltaan eikä varsinkaan sen naisten-/miestenhuone, jonne on paras mennä peruuttamalla.

Minun sapas-valinnat olivat: korvasienikeitto, kalakukko ja perunakropsu. Kylläpäs piti olla pehmeänmakuista keittoa ja sitä oli ihan sopivan kokoinen kupposellinen. Kalakukkoviipale oli sekin maukasta eikä perunakropsussakaan ollut moittimista. Selkeitä makuja kaikki.
Pöydässämme maisteltiin sapaksina myös mm. prässättyä hanhea ja riistaworsmakkia.

Sapasten kanssa valitsimme suomalaisomisteisen Château Carsinin viinitilan (Bordeaux) valkoviinin (L'Etiquette Grise 2007), joka oli melko tuhti, mutta samanaikaisesti raikas.

Kaikki muut valitsivat pääruoaksi karitsan ulkofilettä, mutta kummipojalla ja minulla oli sama maku: Viskilän kukonpoikaa. Tosi maukasta ja niin oli kuulemma karitsakin.
Pääruoan kanssa joimme em. viinitilan punkkua (Terroir de Carsin 2008). Täyteläinen ja mehevä maku.















Päälle päätteeksi pöytään kannettiin Crème Brûléta, juustolajitelmia ja tuorejuustokakkuakin.

Kerrassaan oiva kokemus oli tämänkertainenkin Juuri-visiitti. Vuoden ravintola -mainintaa ei ole turhaan annettu. Tämän siivittämänä pitäisikin tehdä ekskursio Tampereelle testaamaan vuoden 2011 ravintolaa.