Kasvis-fetalisäke

Sunnuntailounaana oli lihapullia, joiden taikinaan laitoin poron- ja naudanjauhelihaa sekä kanttarelleja. Niin arkiruokaa kuin olla voi, mutta ah, aina niin hyvää.
Olen joskus takavuosina ostanut karppauskeittokirjan, mutta enpä ole paljon sen ohjeita käyttänyt. Tutkailin "männä viikolla", että minkälaisia lisäkkeitä siellä ehdotetaan tehtäväksi.
Muistinsopukoihin jäi kasvis-fetapaistos, jota päätin kokeilla herkullisten lihapullieni lisäkkeeksi korvaamaan pottumuusin.

Pilkoin uunivuokaan kaksi keskikokoista parsakaalta, yhden hyvänkokoisen kesäkurpitsan, puolitoista punaista paprikaa ja kaksi punasipulia. Kesäkurpitsa olisi voinut olla keltainen, niin väripaletti olisi ollut leikkisämpi, mutta eipä ollut keltaista zucchinia lähettyvillä, joten vihreällä mentiin. Kasvisten kanssa pääsi muhimaan myös purkillinen fetaa. Mausteeksi suolaa, mustapippuria ja basilikaa sekä reilulla kädellä oliiviöljyä. Sitten vaan kaikki vähän hyrskynmyrskyn ja uuniin (200 astetta, 45 min).

Että piti olla hyvää.
Ylemmässä kuvassa ainekset täyteläisen värisenä ennen paistamista ja alemmassa kuvassa sen sijaan näkee kuinka esimerkiksi punasipulin väri kärsii, kun sitä vähän kuumentaa. Siitä huolimatta bueno. Suosittelen.

Karppaus alkaa saada naurettavia piirteitä. Toim. huom. Minähän en karppaa oikeaoppisesti, sillä  syön mysliä ja kaurapuuroa ja muutakin, jossa on jauhoja, mutta potut, pasta, riisi ja leipä on boikotissa. Mutta takaisin naurettavuuksiin.
Lähes päivittäin on jossakin lehdessä joku artikkeli vähähiilihydraattisen ruokavalion vaaroista ja kuinka ollakaan, piruja maalailevat seinille yleensä terveyden ja hyvinvoinnin edustajat, joiden kuvittelisi olevan innoissaan ihmisten parantuneista ruokailutottumuksista. Ehkä ongelma onkin siinä, että ruokavalioremonttien takia jää joku pilleripurkki ostamatta eikä kirstu kilahda entiseen malliin.

Minunkin mielestä ylilyöntejä tulisi välttää ja säilyttää kohtuus kaikessa. Myös pelottelussa.

Syksyn keitoksia ja kokkailuja vähähiilarisesti

Minua ei potuta vieläkään :) Olen ollut ilman perunaa, pastaa, riisiä ja leipää syyskuun alusta alkaen - ja nyt on jo liki lokakuun loppu. Ei, en karppaa puhdasoppisesti, mutta yritän kyllä välttää edellä mainittujen aineksien syöntiä.
Päivitin juuri blogiini maa-artisokkakeittojutun. Siihen käytin perunaa, olen syönyt muutaman leipäpalankin tänä aikana ja kaljaa olen juonut - varsinkin Münchenissä lokakuun alussa. Ylipäätään on vain kyse vähemmästä määrästä hiilihydraatteja ja täytyy sanoa, että olo on ollut kevyempi eikä housunkaulus ahdista aivan niin paljon kuin aikaisemmin. Miehellä paino on pudonnut 7 kg.

Pottujen ja pastan kiertäminen ruoanlaitossa aiheuttaa päänvaivaa, se on myönnettävä. Niitä kun on niin helppo keittää lisäksi lihalle, kalalle ja vaikka mille. Olen jo aiemmin kirjoittanut kukkakaalimuusista, joka on oivallinen vaihtoehto perunamuusille ja maukastakin kaiken lisäksi.
Talvea kohti mennessä minulta loppuu mielenkiinto kukkakaaliin - se muuttuu mielestäni puiseksi.

Uusin tuttavuus on juurespyree. Nam. Taas kerran niin yksinkertaista, mutta tosi makoisaa.
Kuorin ja pilkoin noin varttikilon verran lanttua, reilun 100 g juuriselleriä ja puolikiloa porkkanoita. Kiehuvaan veteen lusikallinen suolaa ja juureskuutiot perään. Annoin kiehua puolisen tuntia ja laskin keitinveden talteen (mutta en tarvinnut sitä).
Sauvasekoitin kehiin ja massa tasaiseksi. Ripaus cayennepippuria, muskottipähkinää ja vähän suolaa sekä reilulla kädellä kuohukermaa - kuitenkin niin, ettei pyreestä tule keittoa ;-). Muutama pyöräytys puuhaarukalla, jonka jälkeen lisäsin soseeseen yhden kananmunan ja sekoitin huolellisesti.
Kerrassaan erinomaista. Suosittelen.

Tulen käyttämään tätä myös jossakin alkuruoassa joskus - esimerkiksi paistettujen kampasimpukoiden kanssa. Tekeekö mieli, lippaako kieli?

Perjantai-iltaisin työviikon päätteeksi rentoudumme yleensä kotona ja syömme jotakin kivaa. Niinkuin esimerkiksi täytettyjä paprikoita. Ei tosiaankaan mikään uusi innovaatio, mutta helppo valmistaa ja hyviähän ne ovat eikä ole turhia hiilareitakaan.
Näiden kanssa kävi sellainen moka, etten esikypsentänyt niitä niinkuin olin ajatellut, mutta hyvinpä noihin hammas pystyi. Olivat hienosti al dente.

Lukijalle on varmaankin tullut selväksi se, että saimme viime jouluna lahjaksi puoli poroa. En tiedä oliko oikea vai vasen puoli, mutta etu- tai peräpää se ei kyllä pelkästään ollut.
No, sellaisessa kaupassa tulee kaupan päälle myös keittoluita. Aivan totta. Keittoluita. Keitin siis luusoppaa.

Varasin taloutemme suurimman kattilan, johon ladoin huuhdellut luut kiehumaan. Aluksi kuorin keitoksen päältä vaahtoa pois, jonka jälkeen lisäsin sekaan maustepippureita, sipulia ja suolaa. Keitos sai kiehua itsekseen parisen tuntia.
Keittämisen jälkeen rapsuttelin lihat luista erilleen, lisäsin keittoon pari pussillista keittojuureksia ja muheva poronlihasoppa oli valmista nautittavaksi.
Kaikki syötävä on hyödynnettävä, myös luut!

Maa-artisokkakeitto

Vietimme syyskuisen lauantai-illan hyvien ystäviemme seurassa täällä meillä. Illan ohjelma pyöri pitkälti ruoan ympärillä, kuinkas muuten.
Illan viihdeosuus vietettiin Ameriikan mailla - videonauhoituksen avulla. Ystäväpariskuntamme nuorempi tytär astui heinäkuun alussa avioliiton auvoiseen satamaan Kentuckyssa. Meidätkin oli kutsuttu paikan päälle, mutta loppupeleissä päätimme kuitenkin jättää matkan tekemättä. Joten fiilistelimme tunnelmalla näin jälkikäteen.

Tiedän, että pariskunnan naisosuudella on muutamia ruokarajoitteita, kuten poro ja maksa sekä uusin inhokki: vuohenjuusto. No, maksaa en ollutkaan ajatellut kokata, mutta poroa se olisi voinut olla, kun meistä on kysymys. Tässä tapauksessa oli siis turvauduttava johonkin muuhun.
En tiedä mistä lienen saanut päähäni, että maa-artisokkakeitto olisi hyvä vaihtoehto alkuruoaksi. Sitä kehutaan joka paikassa herkulliseksi ja samettiseksi ja ties miksi. Olen toki itsekin sitä valinnut ravintolassa, mutten koskaan aiemmin tehnyt.

Ostin kilon verran maa-artisokkia, siis niitä kuhmuraisia mukuloita, jotka mustuvat herkästi kuorittaessa, joten ne on laitettava heti kylmään veteen odottamaan keittämistä.
Lisäksi kuorin yhden  Rosamunda-perunan, koska ohjeessa suositeltiin valitsemaan jauhoinen lajike.
Maa-artisokka- ja perunakuutioiden lisäksi lisäsin keitinveteen kasvisliemikuution ja pari valkosipulinkynttä.

Kun ainekset olivat kypsyneet, surautin ne sauvasekoittemella tasaiseksi massaksi ja lisäsin purkillisen kuohukermaa, ripauksen valkopippuria ja ehkä vähän suolaa myös.

Jopahan piti olla hyvää. Suorastaan taivaallisen hyvää. Jos olisi halunnut viimeistellä keiton, olisi pinnalle voinut paahtaa vaikka pinjansiemeniä tai lisätä krutonkeja tai vaikka paistaa pekonimurua. Me nautimme keiton tällaisenaan maukkaan leivän kanssa.

Maa-artisokka ei nimestään huolimatta ole kovin läheistä sukua latva-artisokalle, tuolle toiselle herkkusuiden ylistämälle kasville. En ole koskaan valmistanut latva-artisokkaakaan, joten täytynee kokeilla sekin joskus.

Mutta vielä maaversioon. Kasvi sisältää inuliiniä, jota ihmisen ruuansulatus ei kykene hajottamaan. Paksusuolessa inuliini alkaa käydä ja aiheuttaa runsasta, joskin vaaratonta, kaasun muodostusta. TOIM. HUOM. Panimme tämän merkille :)
Ja niin hassunkurista kuin onkin, maa-artisokan englanninkielinen nimi on Jerusalem artichoke eikä sillä ole mitään tekemistä Jerusalemin kanssa. Se on alunperin Perusta kotoisin oleva intiaanien viljelyskasvi.