Ravintola Lehtovaarassa pitsihääpäivän kunniaksi

Rakkaustarinamme alkoi 18 vuotta sitten tammikuun 8.päivänä.
Samana päivänä vuotta myöhemmin menimme kihloihin ja 8.1.1999 sanoimme "tahdon" Meilahden kirkon kappelissa Airin, Piiun ja Vekan todistaessa korutonta, mutta tunnelmallista hetkeä.
Loput onkin legendaa ;-)

Häävastaanoton järjestimme ravintola Lehtovaaraan, koska halusimme pienimuotoisen vihkimisseremonian vastapainoksi vähän jotakin ylellistä ja sitähän Lehtovaara pystyy tarjoamaan vuodesta toiseen.
En enää muista, minkälainen menu meillä oli silloin 13 vuotta sitten, mutta pitkän kaavan kautta varmasti mentiin.

Olemme siitä lähtien käyneet joka vuosi hääpäivämme aikoihin Lehtovaarassa illallisella - lukuunottamatta vuosia 2003 ja 2009.
Molempina poikkeusvuosina olemme olleet Australiassa; vuonna 2003 nautimme hääpäiväillallisen Melbournen Southbankissa kreikkalaisessa ravintolassa, jossa pistäydyimme myös jälkimmäisellä reissullamme. Vuonna 2009 olimme sen sijaan maailman kauneimmassa kaupungissa eli Sydneyssa, jossa hääpäiväillallispaikaksi valikoitui kalaravintola Darling Harborissa.

Pitsihääpäivän illallista varten pukeuduttiin ykkösiin ja lähdettiin kohti Taka-Töölöä.
Ravintola Lehtovaara on perustettu alunperin Viipuriin vuonna 1916, mutta vuonna 1940 ravintolan silloinen ruotsalainen omistaja siirsi sen niille sijoille, missä se nyt nököttää - lähellä Sibelius-monumenttia.
Lehtovaara ei ole mikään pistäytymispaikka, mutta ei siellä tarvitse jäykistelläkään, vaikka pöydissä onkin valkoiset liinat.
Ruoka on ollut aina erityisen hyvää, viinivalikoima vallan mainio ja palvelu superia! Lehtovaaran tarjoiluhenkilökunta ei ole mitään eilisen teerenpoikia, vaan kokeneita ammattilaisia ja hyvin ystävällisiä.

Koko paletin aluksi skoolasimme lasillisella talon shamppanjaa (Champagne Paul Goerg Blanc de Blancs Brut).
Alkuruoaksi valitsimme molemmat tattariblinin, jonka lisäkkeenä oli muikunmätiä, smetanaa ja punasipulihakkelusta. Vaikkei blini suurensuuri ollutkaan, niin liekö se tattari on niin täyteläistä, että meinasi jo huolestuttaa mahtaako pääruokaa pystyä syömään lainkaan.
Blinin seuraksi otimme lasilliset chileläistä valkoviiniä (Grey Chardonnay). Tähän saakka kaikki oli täydellistä.

Hivenen huokaistuamme saimme pääruokamme: Markulle Vorschmackia Lehtovaaran tapaan ja minulle poroa kahdella tavalla.

Vorschmackin seurana oli perunapyreetä, punajuurta, suolakurkkua ja smetanaa. Pitihän sen kuulemma olla hyvää.
Poroannoksessa oli sisäfilettä ja ylikypsäksi paistettua mehevää paistia, joka oli ikäänkuin riivitty. Pienenpieni bataattifondant ja punaviinikastike tekivät annoksesta täydellisen.
Pääruoan kanssa joimme punaviiniä: australialaista Old Garden Mourvedrea (Hewitson). Tarjoilijan mukaan Mourvedre -rypäle on maailman vanhimpia rypäleitä, ja että tämän kyseisen viinin rypäleet olisi poimittu alkuperäisestä köynnöksestä Barossa Valleyssa. Täyteläinen, muttei liian tuhti. Hyvä valinta, vaikkei rypäle meille tuttu olekaan.

Päälle päätteeksi Markku herkutteli Crème Brûléella, mustalla kahvilla ja XO-konjakilla. Minä valitsin marinoidun ananaksen ja lakritsivaahdon sekä jälkiruoalle suositellun itävaltalaisen Eisweinin plus tuplaespresson.

Saimme kulumaan illalliseen kohtuulliset kaksi tuntia. Missään kohtaa ei ollut kiirettä eikä myöskään liikaa odottelua. Todella onnistunut ilta. Lehtovaara sai taas täydet kymmenen pistettä!

Eikä tässä vielä kaikki. Olimme päättäneet tulla Lehtovaarasta suoraan kotiin ilman kaupunkikierrosta. Jääkaapissa odotti pullollinen Taittinger-shamppanjaa. Kilistimme meidän onnellemme ja katsoimme Amazing Racea sekä nauhoitettua Putousta.

Mange Sud Tehtaankadulla Helsingissä

Aluksi on todettava, että koskaan ei saisi jättää blogin päivittämistä niin pitkän ajan päähän kuin minä nyt teen. On täysi työ muistaa liki kuukauden vanhoja tuntemuksia ja etenkin makuelämyksiä, mutta parhaani yritän.

Olimme menossa ystäväpariskunnan kanssa Yö-yhtyeen 30-vuotiskonserttiin Hartwall-areenalle 10.12.2011. Sovimme, että käydään jossakin syömässä ennen kuin siirrymme Pasilaan. Mietin ensin, että löytyisikö mieleistä paikkaa ratikkalinjojen varrelta, koska silloin olisi mahdollisuus hyödyntää julkista liikennettä siirtymätaipaleilla.

Olin kuullut, että Eirassa Tehtaankadulla on mainio ravintola nimeltään Mange Sud http://mangesud.fi/, mutta tiemme ei ollut koskaan aiemmin vienyt sinne. Vaikka olen maantieteellisesti äärimmäisen lahjakas, nyt on tunnustettava, että kuvittelin Tehtaankatu 34 -osoitteen toiseen paikkaa! Siltä osin meni ratikkalinjojen välitön läheisyyskin niin sanotusti munilleen.

Ravintola Mange Sud, Tehtaankatu 34 D, 00150 Helsinki

Kun tein varausta (klo 17), minulta kysyttiin, että riittääkö meille ruokailuajaksi 2½ tuntia (klo 19.30 saakka). Tokihan se riittäisi, koska muutoinkin meillä tuli olla jo tuohon aikaan nokka kohti Areenaa. Kysymyksen taustalla oli tietenkin pikkujouluaika - on taottava silloin, kun rauta on kuumaa.

Valitettavasti rauta oli niin kuumaa, että minulle ainakin jäi hivenen hätiköivä fiilis koko touhusta. Hyvä, että sai palttoon pois päältä, kun jo ruokalistaa työnnettiin nenän alle eikä ehtinyt juuri istua, kun shamppajalaseja  (alkudrinkki) täytettiin.
Mange Sud on vähän fiinimpi paikka, muttei missään tapauksessa mikään extra premium-luokan ravintola, vaikka se mainostaakin saaneensa merkinnän Michelin-kirjaan ja johonkin toiseen ranskalaiseen julkaisuun. Sen perusteella olisin odottanut hieman hillitympää rytmiä tarjoiluhenkilökunnalta.

Ruokavalintojamme tivattiin myös hetimiten, mutta koska emme ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, ryystimme shamppanjaa kaikessa rauhassa ja pyysimme "vielä 5 minuuttia" useampaan kertaan.

Minä olen ihastunut kampasimpukoihin, joten valitsin ne alkupalaksi. Lisänä kurpitsapyreetä. Hyvä yhdistelmä. Markku puolestaan valitsi Mangen Caesarin broiskulla.

Kiivas tahti jatkui. Melkein hengästytti. Toinen tarjoilija vei alkupalalautaset tiskiin ja toinen kantoi paluupostissa pääruoka-annoksia pöytään.
Markkua lukuunottamatta koko muu pöytäseurue valitsi grillattua maissikanaa lisukkeineen. Markku sen sijaan oli erilainen nuori ja päätyi haudutettuun porsaankylkeen.

Possunkylki oli kuulemma maukasta. Annokselle voi antaa arvosanaksi kahdeksan (8).
Broileri sen sijaan ei ollut herkullista, koska keittiössäkin oli ollut kiire tai kaasuliekki liian suurella: tuloksena päältä karrelle poltettu kananpalanen! Tottakai olisimme voineet palauttaa ruoat takaisin, mutta eipä me tehty sitä.
Markun ja minun pääruokajuomana oli portugalilainen "Altas Quintas", joka ei ollut huono vaihtoehto - edes jotakin hyvää.

Jälkiruokina pöytäkunnassamme oli ainakin sulkaafondant, tarte tatin ja valikoima italialaisia juustoja. Niissä ei ollut valittamista.

Rauhattomuus, toisaalta välinpitämättömyys ja poltettu broileri jättivät minuun tunteen, etteipä tarvitse toista kertaa käydä. Vähän semmoinen valju mielikuva jäi.
Samoin kävi kyllä Yö-yhtyeenkin kanssa. Jotenkin vaisu meininki. Ei Ollikaan hyssytellyt entiseen malliin ja suurin osa biisesitäkin tuntui ei-niin-jokapäiväisille.  Toki "Rakkaus on lumivalkoinen" ja "Joutsenlaulu" kuultiin, mutta väljähtynyttä oli.