Laskiaisherkkuja

Sydäntalvi on keittoruokien aikaa ja laskiaisen tietämissä on hyvä syy keittää hernekeittoa. Niinpä ryhdyin toimeen.
Laitoin perjantai-iltana pussillisen (500 g) kuivattuja herneitä reiluun 2½ litraan vettä likoamaan. Siinähän saivat lilliä yön yli ja vielä lauantai-iltapäivän puolelle. Sitten täräytin keitoksen tulille.
Annoin herneitten kiehua hetkisen aikaa itsekseen ennen kuin lisäsin luisen sianlihan kattilaan. Sen jälkeen odottelin hetkisen, josko vaikka keitoksen pintaan nousisi vaahtoa kerättäväksi pois.

Tovin herneitä ja lihaa keiteltyäni lisäsin sipulisilpun, maustepippurit, suolan ja meiramin. Minun hernekeittoon EI kuulu porkkana!
Alensin lieden lämpötilaa niin, että keitto juuri ja juuri kiehui --- ja lähdin salille.
Kun keitto oli kiehunut lähes kolme (3) tuntia, nostin lihat pois ja pienin ne sopiviksi suupaloiksi ja heitin takaisin sopan sekaan.

Jos saan itse sanoa - ja miksipä en saisi, hernekeitosta tuli melkein yhtä hyvää kuin meidän äidin (oululaisittain meijän emännän) keittämästä! Ehkä aavistuksen sakeaa, mutta kerrassaan HYVVÄÄ.

Ja mitä olisi laskiaisateria ilman pannukakkua tai lättyjä.
Tekemääni pannukakkua sanotaan jostakin syystä myös Tupperware-pannariksi, mutta minä en valitettavasti tiedä miksi.

Jauhot, suola, hippunen leivinjauhetta ja maun mukaan vanilliinisokeria sekoitetaan keskenään ja siihen sekoitetaan maito. En tiedä, pitäisikö tällä ohjeella tehtävän pannaritaikinan antaa turvota, mutta minä annoin. Ennen KYLMÄÄN uuniin laittamista, lisäsin taikinaan noin 100 g sulatettua voita ja kolme pienehköä munaa.
Todellakin pannaripelti työnnetään kylmään uuniin, ja paistolämpötilaksi asennetaan vasta silloin 225C. Paistoaika noin puoli tuntia, mutta kannattaa seurata, ettei komeus pala.

Pannarin kyytipoikana oli kuohkeaa kermavaahtoa ja äidin tekemää ihanaa omenahilloa. Nam.

Vuoden ravintola 2012

Suomen Gastronomien Seura ry on valinnut vuoden 2012 ravintolaksi Helsingin Fredrikinkadulla sijaitsevan ravintola Murun.
Jippii ja onnea myös minulta! Kirjoitan tästä siksi, että kävimme mieheni kanssa Murussa helatorstaina 2011 ja hyväksi havaitsimme. Olemme päättäneet testata, että yltääkö uusi kokemus ensimmäisen tasolle.
Joskus nimittäin kannattaa säilyttää ensihurma!

Pikantti lohi

Hesarin välissä tuli Valion reseptilehtinen, josta pongasin "Pikantti lohi" -ohjeen.
Ostin reilunkokoisen kirjolohifileen nahattomana, jonka leikkasin annospaloiksi, vaikka olisi sen voinut paistaa kokonaisenakin.
Seuraavana raastoin limetin kuorta ja puristin mehun, jolla valelin lohipalat. Kuoriraasteen ripottelin kalapalasten päälle.
Ohjeen mukaan lohen päälle lisätään kapriksia sekä silputaan aurinkokuivattua tomaattia. Jälkimmäisen teinkin, mutta kaprikset jäivät kauppaan.

Muistan kyllä poimineeni purkin hyllystä perjantaina, mutta ei se ole meille saakka päätynyt. Toivottavasti en ole maksanut sitä, vaan se on jäänyt hylättynä nököttämään ostoskärryn nurkkaan :(
Hätä ei kuitenkaan ollut tämännäköinen. Viipaloin vihreitä oliiveja kapristen sijaan ja hyvin hoitivat hommansa.
Lopuksi vielä purkillinen MustaPekka-ruokakermaa (10%) koko komeuden päälle ja 175-asteiseen uuniin 40 minuutiksi.

Reseptissä ei mainittu mitään suolasta, mutta uskalsin silti roiskaista lusikallisen ennen uunin uumeniin laittamista. Ja uuninlämpötilaakin nostin 200 asteeseen, koska minusta paistuminen vaikutti ponnettomalle.

Hyvää tuli ja kaik män bataattisoseen kanssa.
Bataatissa ei ole niin paljon tärkkelystä kuin perunassa, jonka takia se on ymmärtääkseni enemmän karppaajaystävällinen. Siitä ei kuitenkaan saa pottumuusin kaltaista, vaan se on todellakin sosetta. Lisään soseeseen suolaa, muskottipähkinää ja kuohukermaa. Että pitää olla hyvvää.

Evakkopaisti

Karjalanpaisti eli niinkuin tässä on otsikoitu "evakkopaisti" on karjalainen perinneruoka, joka ei oikeastaan ole paisti, vaan ruukkupaisti tai lihapata.
Minulle karjalanpaisti on tullut tutuksi äidinmaidon kautta, koska äitini on kotoisin Karjalan kannakselta ja niin kauan kuin muistini kantaa meillä on kotona tarjottu karjalanpaistia etenkin kaikkina juhlapyhinä, mutta myös muulloin. Eihän karjalaiset pidot ole mitään ilman karjalanpaistia!
Nykyään syntymäkodissani karjalanpaistiin lisätään myös pieniä ISÄN tekemiä lihapullia. Sen taustahistoriaa en tarkemmin tiedä, mutta kuulukoon se vaikka kategoriaan "Herkkusuu-Aaron ruokakiusaukset".

Karjalanpaistin valmistus on maailman helpointa.
Minä olen oppinut, että oikeaoppiseen evakkopaistiin tarvitaan vain sian- ja naudanlihaa, suolaa, maustepippureita, sipulia, laakerinlehteä ja vettä. Porkkanat sun muut kotkotukset kuuluvat joihinkin muihin patoihin kuin tähän.

Lihat leikataan sopiviksi suupaloiksi, sipuli lohkotaan ja ei muuta kuin niitä kerroksittain uunivuokaan, väliin suolaa, pippureita ja laakerinlehteä. Tässä kohtaa minäkin olen kuin  äitini: suolaa ja pippureita laitetaan silleen sopivasti!!! Ja lopuksi vettä lähes niin, että lihat peittyvät.
175-asteiseen uuniin ja uunista ulos noin 3 tunnin kuluttua ja a vot, sinulla on suussasulava pata valmiina.

Silloin kun teen ruokaa oikein ajatuksella ja tarvitsen siihen mielestäni lihaa tai kalaa, suuntaan askeleeni kohti Hakaniemen hallia. Toki hyviä ruoka-aineksia saa myös muualta ja nykyään yhä enenevässä määrin kaiken maailman maatilatoreilta, mutta minulle Hakiksen halli on näissä tapauksissa ainoa oikea paikka.
Kalat ostan Töölön Kalasta ja lihat Hakkaraiselta. Molemmilla on monipuolinen valikoima ja mikä parasta ystävällinen palvelu.
Tällä kertaa Herra Hakkarainen myi minulle naudan ulkopaistia ja porsaan kasleria, molempia suurin piirtein saman verrran.
Jälkeenpäin harmitti, etten ostanut samalla käynnillä hernekeittolihaa. Hakaniemi ei sijoitu päivittäisen kulkureittini varrelle, joten halliin pitää aina lähteä erikseen.

Koko komeus valmiina uuniin

Valmista karjalanpaistia ja bataattisosetta

Makumatka Andorraan

Teimme laskettelumatkan Pyreneitten lilliputtivaltioon Andorraan tammi-helmikuun vaihteessa. Se, että puhun monikon ensimmäisessä muodossa, johtuu siitä, että matkalla en ollut ainoastaan minä.
Me tarkoittaa Team Läskikasaa, jonka matkakuulumisista voi lukea toisessa blogissa.

Andorrahan sijaitsee Espanjan ja Ranskan rajalla noin 4 tunnin bussimatkan päässä Barcelonasta. Ja kun mainitsee Barcelonan, ymmärtää, että silloin ollaan Kataloniassa, jonka vaikutus on voimakas myös Andorran ruokakulttuurissa. Toisaalta pieni valtio sijaitsee korkealla Pyreneitten vuoristossa, joten paikallinen ruoka on taatusti raskasta - lihaista ja juustoista. Millään pupuruoalla ei pärjää vaativissa oloissa.

Me vietimme hiihtolomaviikon Soldeussa, joka on hyvin pieni kylä. Vain muutama talo pääkadun varrella ja kun kyseessä on hiihtokeskus, ravintolatarjonta on kaikkea muuta kuin paikallista.
Andorra on kaiken hyvän lisäksi hiihtokansana kunnostautuneiden brittien suosiossa, joten harvatkin ravintolat tuntuivat olevan engelsmannivetoisia.
Meidän majoituspakettiimme kuului buffet-aamiainen sekä -illallinen. Aamiaispekonit ja munakokkelit kävimme syömässä joka aamu, mutta kolmena iltana skippasimme illallisen ja kävimme muualla syömässä (Fat Albert's, Merlot ja katalonialainen illallinen oppaan kanssa).

El Mercat del Pi

El Tarterin puolella sijaitseva rinneravintola, johon ihastuimme ikihyviksi ja lounastimmekin siellä kolmena päivänä.
Joka kerralla tarjoilijanamme oli ihastuttava argentiinalainen Jorge, joka oli Andorrassa sesonkitöissä. Se ei ollenkaan tavatonta. Suurin osa erilaisissa palveluammateissa työskentelevistä ihmisistä on siirtotyöläisiä --- ja hyvin usein juuri Etelä-Amerikasta!

El Mercat del Pi ei ole rinneravintolan prototyyppi, vaan mieluumminkin rento kaupunkikuppila. Siellä ei ollut joka kerta kovin paljon asiakkaita, joka oli tietenkin ravintolan kannalta ikävä juttu, mutta meidän kannalta tosi loistavaa. Eipähän ollut turhaa hulinaa.

Jokaisella käyntikerralla Jorge toi meille ensin amuse bouchet. Pahoittelen alla olevan kuvan heikkoa väriä, sillä suupala ei pääse kunnolla oikeuksiinsa.

Pienellä leipäpalalla anjoviskiehkura, jotakin muuta suolaista maistuvaista sekä mustekalan musteella värjätty sipsi!

El Mercat del Pin ruokalistalla oli vain yksi salaatti: vuohenjuustosalaatti ja yksi keitto: katalonialainen liha- ja makkarakeitto. Muut vaihtoehdot olivat pitkälti paellatyylisiä, en ainakaan muista yhtään pastaa tai vastaavaa.

Vuohenjuustosalaatti

Mereneläviä ja nuudelia

Toisella vierailukerralla Jorge ehdotti, että ottaisimme yhteiseksi alkuruoaksi ibericokinkkua ja kuumaa camembertia. Kiinni veti. Lihan kanssa oli tomaattisalsaa ja juuston kyytipoikana tomaattihilloa. Että osasi olla hyvää, jopa niin hyvää että viimeisenä päivänä tilasimme samanlaisen satsin oikopäätä!

Kävimme "Jorgen Baarissa" kaikkiaan kolme kertaa ja perjantaina sinne mennessämme hän ohjasi meidät yläkerran privaattiosastolle! Meillä oli hulppea 16 hengen pöytä, omat toilettitilat ja palvelu pelasi.
Minä sanoin, että haluan hyvälle viikolle lasillisen shamppanjaa --- ei cavaa! Jorge sanoi, että jos otatte koko pullon, saatte sen 6 euroa halvemmalla. Kiinni veti - taas.
Mutta arvatkaapas, mitä se Taittinger (aito ranskalainen shamppanja) -pullo maksoi? 28,50 euroa!!!
Meidän koti-Alkossa se maksaa jo liki 50 euroa, saati sitten mitä suomalaisessa ravintolassa.

Tällä viimeisellä kerralla söimme yhteisymmärryksessä, Jukka lukuunottamatta, äyriäispaellaa.

Kun vihdoin olimme aikeissa lähteä kyläänlaskuun, Jorge nousi portaita ylös ja tarjottimella oli kuusi (6) lasillista cavaa "on the house". Aivan supermies!

Muut rinnelounaat

Päivittäin noin puolenpäivän aikaan pidimme lounastauon, jonka kesto vaihteli 1½ - 2 tuntiin riippuen palvelun nopeudesta kuin myös lämmittelyn tarpeesta. Kuten tunnettua, lounastimme kolmesti Jorgella, niinpä jäljelle jäi vain kolme muuta päivää.
Yhden kerran söimme Pas de la Casan kylässä El Madison -nimisessä kuppilassa, jossa Jukan ja minun annoksista meinasi tulla ylitsepääsemätön haaste henkilökunnalle. Jukan tilaama vuohenjuustopinaattilasagne viipyi ja viipyi, jopa niin, että Jukka epäili jo kokin lähteneen lypsämään vuohta!
Minä tilasin broilerihampurilaisen, joka tuotiin ensin naudanlihalla, seuraavaksi raakana ja vasta kolmennella kerralla se oli syöntikunnossa.

Jukan lasagne El Madisonissa

Tiistaina söimme lounasta italialaisessa ravintolassa, jossa ei myöskään ollut salaatteja, saati keittoja. Pitsaa, pastaa ja risottoja. Valitsemani basilika- pinjansiemenrisotto (kuva alla) oli erittäin maukasta.

Välivedet

Normaalisti Team Läskikasa pitää sekä aamu- että iltapäivän välivesitauot, mutta tämänkertainen opas oli niin kova menijä, ettei ehtinyt taukoja pyytää --- ellei sitten luonnollisia tarpeita varten.

Jos ja kun menimme tauolle ja varsinkin loppuviikosta, kun oli kamalan kylmä ja pidimme tauon, minä otin yleensä cappuccinon. Tööttäsivät sitten kunnon kermavaahtokinoksen topiksi!!!

Andorrassa lipitetään espanjalaisia viinejä ja cavaa, koska ollaan liki sen kotiseutua. Katalonian suurimpia cavataloja ovat meillekin tutut Freixenet ja Codorníu.

Karppaajan lasagne

Olisikohan se ollut joskus tammikuun alkupuolella, kun Iltiksessä oli pastattoman lasagnen ohje. Kiinnostuin siitä, koska minulla on tehnyt jo pitkään lasagnea mieli, mutta karppausmielessä olen yrittänyt pidättäytyä pastoista, riisistä ja potuista. Enpähän sittentullut ottaneeksi reseptiä talteen.
Tammikuisena lauantaina miehellä oli kahvakuulakaverinsa kanssa treenit ja hän toivoi minun kokkaavan jotakin ja paljon. Ruokaa piti olla runsaasti, koska kaveri ei tunnetusti kainostele ruokapöydässä.

Päätin tehdä sekä tavallista lasasta, jota olen hehkutellut blogissani jo aiemmin, että myös kesäkurpitsa-munakoisolasagnea.
Molempien kastikkeet olivat täysin identtiset: jauhelihaa tomaattimurkassa ja juustokastiketta - nyt mozzarellaraasteella.
Munakoisot meinasivat osoittautua haasteelliseksi herkuksi Lauttasaaressa, mutta onneksi en luovuttanut S-marketin jälkeen, vaan poikkesin vielä K-Supermarketiin ja sain kuin sainkin pulleita munakoisoja.

Itketin kesäkurpitsa- ja munakoisokiekkoja ensin leivinpaperilla ennenkuin ladoin niitä uunivuokaan kerroksittain jauheliha- ja juustokastikkeen kanssa.
Lopuksi vielä reilu kerros mozzarellaraastetta päälle ja uuniin. Taisinpa antaa muhia reilun ½ tuntia (200C) ennen kuin otin molemmat paistokset hetkeksi vetäytymään --- ja pöytään.

Mies oli saanut joskus jo viime syksynä asiakkaaltaan pullon ranskalaista punkkua, jota nautimme italialaisvaikutteisen ruoan seurana ja vielä illallakin.

Molemmat  lasagnet onnistuivat hyvin ja maistuivat kuulemma herkulliselle. Kiitos kiitos!