sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Arvostele mun illallinen, ihan rohkeasti vaan!

Mieheni oli koko viikonlopun opetustehtävissä ja kysyi minulta, että valmistaisinko illallisen, jos pari kurssilla ollutta hänen kolleegaansa tulisi syömään. En kieltäytynyt. Toinen kollegoista on alkuperäiseltä koulutukseltaan kokki, armoton mies syömään ja varsinainen sokerihiiri! Alkoi ankara täyttävän menyyn miettiminen.

Ajankohtaan sopivasti Stockmann mainosti viikolla herkullisen näköisiä Herkun lihamestareiden viimeistelemiä karitsan kruunukyljuksiä. Minusta tuli mainoksen uhri.
Kysyin myyjältä, että montako kyljystä pitää ostaa, jos syöjä on raavas mies, joka syö myös alkuruoan. Myyjän mukaan 3-6 kappaletta on hyvä määrä. Ostin kilon (= 5 kpl/hlö) valkosipulilla, persiljasilpulla, mustapippurilla maustettuja ja öljyssä marinoituneita kyljyksiä.
Pääruoka oli jo puoliksi valmis, mutta mitä ihmettä alkuun ja jälkiruoaksi?

Alkukeiton kohdalla menin siitä, missä veräjä oli auki. Suppilovahverokeitto, jonka kanssa tarjosin luomukurpitsansiemenleipää ja voita. Keitto valmistuu melkein itsestään ja sen voi tehdä etukäteen valmiiksi. Juuri ennen ruokailua vain vähän lämmittää sitä ja a vot.
Suppiskeiton juomaksi valitsin italialaisen (Veneto) Villalta Valpolicella Ripasso -viinin, joka on sopivan kevyt sienille, muttei missään tapauksessa mehumainen.
Avasin pullon liki pari tuntia aikaisemmin "huohottamaan" --- joka ei ainakaan pahentanut makua.


Otin karitsankyljykset hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Paistoin ne voissa noin ½ minuuttia puoleltaan ja ripottelin paistetuneelle kyljelle vähän suolaa. Valmiit kyljykset pääsivät foliokääreessä lämpimään uuniin (100C) siksi kunnes söisimme alkuruoan ja olisimme valmiita pääruoan kimppuun.
Uunissa muhiessaan kyljyksistä irtoaa nestettä, joka ei näytä esteettiseltä kuvassa.

Pahoittelen myös sitä, että muistin kuvaamisen taas vasta siinä vaiheessa, kun olimme jo iskeneet kiinni lihaan. Tarjoilulautanen näyttää taistelutantereelta!

Kyljysten kypsyysaste oli juuri sellainen kuin pitikin: hennosti punertava ja maku erinomainen. Hetken kestänyt uuniosuus ei ehtinyt vielä kuivattaa lihaa ollenkaan.
Kyljysten kaverina tarjosin bataattipyreetä ja vihreitä papuja.
Bataattipyree valmistuu samaan tapaan kuin perunamuusi, mutta se on löysempää. Maustoin pyreen suolalla, melkoisella voinokareella ja lorauksella kuohukermaa.


Pääruoan viininä oli chileläinen Errázuriz Estate Reserva Syrah, joka osui kuin nenä päähän karitsanlihalle.

Errázuriz-nimestä on jäänyt ikuinen muisto Torontosta, joka oli Kanadan matkamme (2006) viimeinen etappi. Illastimme Front Streetillä Canyon Creek Chophousessa.
Olen kirjoittanut päiväkirjaan, että ravintolavalinta oli oivallinen, palvelu erinomaista ja ruoka todella hyvää. Maittavan ruoan kanssa Kenny-niminen tarjoilija suositteli Errázuriz-punkkua. Kennyn suussa viinin nimen ärrät ja zetat pehmenivät ja kuulostivat oikein luonnolliselle. Mutta autahan, kun mieheni sai suunsa auki: "otetaan sitten pullo tuota Errasuritsia" niin , että kaikki ärrät olivat voimakkaita eikä puhettakaan suhuäänteisestä zetasta!!! Kennyllä oli hauskaa.

"Arvostele mun illallinen, ihan rohkeasti vaan!" päättyi kermassa haudutettuun leipäjuustoon ja lakkahilloon. Minä lisään leipäjuustopalasten päälle hivenen fariinisokeria ja kermaa sen verran, että juusto juuri ja juuri peittyy. 200-asteisessa uunissa niin kauan, että kerma näyttää kiehuvan.


Pisteenä iin päälle ostin kahvin kaveriksi ja makean himon taltuttajaksi Ellen Svinhufvud kakku -tyyliset leivokset (Uudenmaan Leipä Oy) Hakaniemen hallista.

Tyylipisteitä ropisi seuraavasti: tekninen toteutus onnistunut, taiteellinen vaikutelma jees ja ateria kokonaisuudessaan herkullinen!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Ravintola Salutorget


Helsingin kauppatorin reunalla sijaitseva Ravintola Salutorget oli käymätön paikka. Mutta eipä ole enää. Itseasiassa saimme kimmokkeen käyntiin miehen asiakkaalta, joka oli kehunut Salutorgetin ruokaa sekä kaunista miljöötä.

Talo, jossa ravintola sijaitsee, on rakennettu alunperin 1820-luvulla ja viimeiset liki 60 vuotta ennen ravintolabisnestä samoissa tiloissa on toiminut Helsingin kaupungin rahatoimisto. Ruokaravintolan lisäksi Salutorgetissa on kahvila ja baari. Puitteet ovat todella hulppeat.
Ravintolasalissa pöydät on ahdettu vierivireen, mutta siitä huolimatta yksityisyys säilyi.

Aivan aluksi mutustelimme talon leipää ja näkkäriä, jotka leipoo ravintolan reseptillä Kakku- ja leipäkeisari.

Alkuruoaksi valitsimme molemmat paistettuja kampasimpukoita, herkkutatteja, pinjansiemeniä ja mustajuuri-valkosipulipyreetä. Kylläpähän piti olla hyvää. Kaikki osaset toimivat erinomaisesti, mutta minun makunystyröihini vastasi tällä kertaa eniten tatit ja pyree. Annoskokokin oli verrattain suuri, siilä harvoin saa kolmea kampasimpukkaa alkuruoka-annoksessa. Napakymppi.


Pääruokavalinnoissa tiemme erosivat. Mies tykkää makkarasta, mutta minä en, joten hän valitsi karitsamakkaroita ja hapankaalia. Minä puolestani päädyin häränsisäfilepihviin medium. Tarjoilija yritti taivutella minua medium miinukseen, mutta eipä saanut päätäni kääntymään.
Häränpihvin rinnalla oli myös herkullisia herkkutatteja. Nam.



Ruokajuomana oli espanjalaista punaviiniä: Ibéricos Crianza, sataprosenttisesti Tempranillo-rypäleestä valmistettu muhvakka viini Torresista.

Kaiken tämän jälkeen maha oli täynnä kuin kinkerilampaalla eikä tehnyt mieli jälkkäriä. Miehelle maistui kahvin kanssa konjamiini, mutta minä tyydyin tuplaespressoon.

Ravintola oli täynnä. Mielestäni enimmäkseen seurueita. Palvelu oli joutuisaa, mutta vähäeleistä.  Meitä palvellut tarjoilijamies vaikutti huumorintajuttomalle, tosin ei me mitään vitsin kerronnan mestaria odotettu  tapaavammekaan!
Mieheni tilasi kuuluvalla äänellään pullollisen punaviiniä. Tarjoilija tuli korkatun pullon kanssa, maistatti siitä ja kysyi, että 16 cl vai  24 cl? Mies sanoi, että hän kyllä tilasi koko pullon. Tarjoilija kääntyi kannoillaan, kävi hakemassa korkkaamattoman pullon ja totesi palatessaan, että näinhän sitä saa ilmaisia maistelukierroksia!!!
Tarjoilijasta ropisi miinuspisteitä koppaan, jonka takia tippiä ei herunut. Ruoka oli hyvää ja miljöö miellyttävä.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Sunnuntailounas

Vanhempani olivat meillä yökylässä, ja olimme sopineet, että siskoni miehineen tulee myös lounaalle suununtaina. Sehän tarkoittaa sitä, että menu velvoittaa.

Kävin viikolla Stockmannilla ja ostin sekä kuhafileitä että lohta palasen.
Niistä väkersin kuha-lohirullia, jotka maustoin suolalla, sitruunapippurilla ja tuoreella tillillä.
Asettelin rullat uuninkestävään astiaan, ripottelin rullille rosepippureita, lorautin päälle lasillisen chardonnay-valkoviiniä sekä reilusti kuohukermaa eikä muuta kuin uuniin (200C, noin 45 min).
Kuha-lohirullien kaverina tarjosin risottoa, josta jäi loppupeleissä uupumaan parmesan ja voi. Sisko tosin sanoi, että ripottele parmesan valmiin risoton päälle - liekö sama asia, mutta niin tein.

Mutta ennen kuin pääsimme nauttimaan pääruoasta,oli syötävä alkuruoka, joka oli juustoinen suppilovahverokeitto.
Pilkoin Marjexin pakastesuppikset  pienenpieniksi niinkuin myös sipulin ja  pyörittelin niitä voissa hetkisen. Sen jälkeen lisäsin kattilaan vettä, kasvisliemikuutiot ja annoin keitoksen kiehua varttitunnin verran.
Sen jälkeen maustoin keiton tomaattipyreellä, soijakastikkeella, rakuunalla ja mustapippurilla. Ja taas hetken kiehautus. Loppuhuipunnuksena lisäsin keittoon kuutioidun Koskenlaskija- juuston (koko paketti perusversiota). Se on siinä ja on hyvää.

Joimme lounaan jälkeen kahvit ja nautimme sisareni loihtimia herkullisia kuppikakkuja, joiden ohje löytyy hänen blogistaan.

Alkukeitto

Pääruoka

Cupcake

Uuniohrapuuroa ja tyrnikiisseliä

Uuniohrapuuro on maailman yksinkertaisinta herkkua, mitä voi olla.
Siihen tarvitaan vain iso uuninkestävä voideltu astia, 2½ dl rikottuja tai kokonaisia ohrasuurimoita, litra punaista maitoa, ½ litraa vettä, suolaa ja pari nokaretta voita.
Sekoita ainekset vuoassa, jonka laitat 175-asteiseen uuniin noin pariksi tunniksi ja se on siinä.

Uuniohrapuuron voi tehdä myös miedommalla lämmöllä, joka tarkoittaa pidempää kypsymisaikaa, mutta lopputulos on aina yhtä herkullinen.

Tällä kertaa minulla oli tarkoitus laittaa puuro uuniin aamulla, kun lähdin salille, mutta varmaan arvaat, että muistin asian vasta siellä salilla. Joten puuro ja tyrnikiisseli olivat sunnuntailounaan jälkiruokaa, jota kukaan ei jaksanut syödä.
Puuro maistuu kylmänä aamiaisellakin.

Äitini keitti tyrnikiisselin Temmeksen kotipuutarhassa kasvatetuista tyrnimarjoista.
Ehkä noin 1½ litraan vettä riittää desin verran tyrnimarjoja, sillä pienestä määrästä lähtee uskomattoman paljon väriä ja makua. Tyrnimarja kaipaa aika paljon sokeria kaverikseen, että marjan kirpeys peittyy.

Maistuis varmaan sullekin!



Tiikerikakku

En ole leiponut tiikerikakkua miesmuistiin, mutta nyt sen tein.
Aivan ensin aloitan kuitenkin kakkuvuoasta, joka kuuluu leivontavarustukseeni. Olen evakuoinut sen äidiltäni enkä aio palauttaa, vaikka perikunta sitä joskus peräisikin :)
Lasinen kakkuvuoka on vanhempieni häälahja äitini tädiltä, ja tämähän tarkoittaa, että kapineella on ikää ruhtinaalliset 62 vuotta! Ja se on todella lasinen, mutta toki aikojen saatossa patinoitunut. Minusta se on paras kakkuvuoka ikinä.

Tiikerikakkuun tarvitaan voita (200 g), sokeria (2 dl), kananmunia (3 kpl), vehnäjauhoja (3 dl), leivinjauhetta (2 tl) , vanilliinisokeria (2 tl) sekä tiikerin raidoiksi pari ruokalusikallista kaakaojauhetta (van Houten) ja loraus kuohukermaa.

Lasinenkin kakkuvuoka on voideltava ja korppujauhotettava niinkuin muutkin vuoat.  Siispä aloitin siitä.
Seuraavaksi vaahdotin voin ja sokerin sähkövatkaimella, joka ei ole äidiltä opittu taito tai oppi. Voi ja sokeri tulisi vaahdottaa KÄSIN, mutta nykyisinä tekokynsiaikoina en moiseen ryhdy. Sori vaan.
Kun voi-sokerivaahto oli mielestäni riittävän kuohkeaa, lisäsin kananmunat yksitellen seokseen ja jokaisen munan jälkeen perusteellinen vatkaus päälle. Tulipahan munat vatkattua!
Lopuksi seokseen lisätään jauhoseos. Käytin tällä kertaa sataprosenttista täysjyvävehnäjauhoa (Sunnuntai), jonka jälkeenpäin arvelin vaikuttaneen kakun väriin.

Tiikerinraitoja varten taikinasta otetaan 1/3 -osa, johon sekoitetaan kaakaojauhe ja kermaloraus.
Kakkuvuoan pohjalle laitetaan ensin kerros vaaleaa perustaikinaa, sitten kaakaolla väritetty raitataikina ja päällimmäiseksi loput vaaleaa taikinaa.

175 astetta, 50-60 min ja lopputulos tässä:

Ravintola Smör Turussa

Minulle tarjoutui oivallinen tilaisuus viettää joutopäivä tai oikeastaan kaksi Turussa enkä jättänyt sitä mahdollisuutta käyttämättä.Aurinkoisen lauantaipäivän vietin pääosin Aurajoen rantoja tallustellessa ja upeasta kevätilmasta nauttien. Parhaiten pääset jäljilleni lukemalla matkablogiamme, josta selviää niin välivesi- kuin lounaspaikkanikin.

Lauantai-illan illallispaikasta en yllämainitussa blogissa anna pienintäkään vihjettä. Hienoinen salaperäisyys on aina paikallaan.
Turusta löytyy monta kokeilemisen arvoista ja arvostettua ravintolaa, mutta me päädyimme tällä kertaa ravintola Smöriin (os. Läntinen Rantakatu 3).

Ravintolatila on hieman katutason alapuolella, muttei kuitenkaan kellarimainen. Sisustus pelkistetty, muttei kalsea. Omalla persoonallisella tavallaan viehättävä.

Meidät vastaanottanut tarjoilija osoittautui varsinaiseksi sarjatulta suoltavaksi supernaiseksi, joka onneksemme vaihtui toiseen huomattavasti rauhallisempaan kanssasisareensa illan aikana. Melkein hengästyi pelkästään  kuunnellessa kersanttikaroliinan tykitystä.
Meitä palvellut sommelier - nuori mies - taas oli asiantunteva, ystävällinen ja rauhallinen hemmo. Ihailtavaa työskentelyä.

Aluksi meille tarjoiltiin keittiön tervehdys enkä enää muista mitä se oli, mutta hyvää kuitenkin.

Valitsimme muuten yllätysmenun, joka koostui kahdesta alkuruoasta, yhdestä pääruoasta ja jälkiruoasta, mutta ruokalajeja ei välttämättä löydy ravintolan menusta.

Aivan alkuun saimme siikaa, pastisvaahtoa (HUOM! "lempijuomaa"), sahramimajoneesia ja fenkolisalaattia. Ja olihan siinä kampasimpukkaakin! Oi oi, suussasulavaa. Ja tämän kanssa nautimme pfalzilaista valkoviiniä - itseasiassa aika harvoin olemme törmänneet saksalaisiin viineihin menuiden kylkiäisinä tarjottavissa viinipaketeissa.

Seuraavaksi eteemme kiikutettiin lihainen alkuruoka, joka oli muistaakseni porsaanniskaa. Harmittaa ihan itseäkin kirjoittaa muistinvaraisia asioita jälkikäteen ja huomata, että muistiparka pätkii aika pahasti. Samalla siirryttiin punaisiin viineihin ja Ranskaan, itseasiassa Burgundiin.


Pääruokana oli pippuroitua poron paahtopaistia ja juurespyreetä sekä ihanaa runsasta kastiketta. Ja pääruoan kanssa tarjoiltu punaviini oli Rhônen laaksosta.


Kaiken kruunasi jälkiruoka: suklaakakkua ja talon vaniljajäätelöä. Ennen jälkiruokaa saimme vielä amuse bouche-tyyliin pienen herkkupalan, joka tarkoitus on kai virittää makunystyrät jälkiruoan tunnelmiin. Hyvin onnistui.

Jälkiruoka
Kaikella tällä maha tuli täyteen eikä tarvinnut mennä yöpuulle nakkikioskin kautta.
Suosittelen Smöriä kaikille niille, jotka arvostavat hyvää ruokaa ja haluavat käydä muuallakin kuin ketjukuppiloissa.
Smör on viihtyisä eikä ole superkallis ja ruoka on hyvää. Ainoat miinukset kirjaan  kersanttikaroliinasta - vaikkakin liputan muuten kaiken järjestelmällisyyden puolesta - sekä siitä, että pari kertaa tarjoilussa sattui kohtuuton viive illan aikana.
Alkuruokien välissä oli todella reilu tauko, sillä pääruoka tuli samassa paluupostissa, kun toisen alkuruoan lautaisia haettiin pois.
Toinen unohdus tapahtui Markun jälkiruokakahvin kanssa - se tuli vasta erillisestä pyynnöstä, vaikka kuppi kyllä tuotiin pöytään aikanaan.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Naantalin aurinko Turussa

Minulle tarjoutui mahdollisuus viettää huoleton viikonloppu Turussa, josta en todellakaan kieltäytynyt. Mieheni kyllä aprikoi, että kuinkahan saan aikani kulumaan sillä aikaa, kun hän on harrastuksensa parissa boot campilla. Ei epäilystäkään pitkästymisestä, varsinkin kun sää oli mitä mainioin: Turussa paistoi kuuluisa Naantalin aurinko koko päivän!

Tykkään käydä Turussa aina silloin tällöin eikä minulla ole Turkuun tai turkulaisiin minkäänlaista viha-rakkaussuhdetta niinkuin joillakin ihmisillä tuntuu olevan. Vai onko vain tamperelaisilla antipatioita Turkua kohtaan, mene ja tiedä.
Ruoka- ja juomakulttuurin näkökulmasta katsottuna Turusta löytyy runsaasti kokeilemisen arvoisia kohteita tai ne ainakin herättävät mielenkiintoa. Täällähän nimittäin voi litkiä olutta tai muita turvokkeita entisessä pankissa, apteekissa, koulussa ja vessassa! Turussa on myös muutamia oikeita viinibaareja, jotka mielestäni puuttuvat nykyään Helsingistä ... jos ei lasketa mukaan Chez Dominiquen shamppanjabaaria.

Suunnittelinkin ensin tekeväni pubikävelyn, jonka juoni perustuisi em. juottoloiden aikaisempaan historiaan, mutta valitettavasti yksi aurinkoinen päivä ei riittänytkään siihen.

Aivan ensialkuun tein kunniakierroksen Turun torilla, jossa maaliskuisena lauantaina puolilta päivin oli vain kourallinen myyntikojuja: kukkia, leivonnaisia, savukalaa, vihanneksia ja jokunen lapasten myyjä.
Torin jälkeen päätin poiketa pankkiin (Old Bank), vaikkei minulla ollut käteistä rahaa. Onneksi pankissa hyväksyttiin maksukortti! Toisaalta pankista pitäisi saada käteistä.
Huolettoman lauantaipäiväni aluksi nautin belgialaista Lindemans Kriekia.

En ole belgialaisten oluiden vannoutunut ystävä, mutta toki juon joskus vaikkapa Leffe Blondea pullollisen. Sen sijaan belgialainen kirsikkaolut Lindemans Kriek (Lambic) on pirteä poikkeus, jonka valitsen jos kohdalle sattuu. Lindemans Kriekissä on volyymia vain 4% verran, joten sillä ei saa nutturaa yhtäkkiä kovin sekaisin.

Old Bankista askeleeni veivät Turun Kauppahalliin, jossa oli lauantaiseen tapaan runsaasti asiakkaita. Suurin osa myyntipaikoista oli joko lihatuotteita tai leivonnaisia. En ostanut mitään.
Seuraavaksi päätin nostaa käteistä rahaa, mutta pankkiautomaatin löytäminen meinasi osoittautua miltei mahdottomaksi tehtäväksi. Jos minuun olisi kiinnitetty joku paikannin tai muu paljastuslaite, kulkureittini olisi näyttänyt valvontakamerassa varsinaiselle siksakille. Viimein löysin  Ottomatin Yliopistonkadulta. Samoilta kulmilta paikansin myös Viinille-ravintolan, joka vaikutti ikkunasta tiiraillen tutustumisen arvoiselle - toisella kertaa.

Aurinkoinen kevätpäivä oli saanut turkulaiset sankoin joukoin Aurajoen rantakaduille ulkoilemaan. Aurajoen länsirannalla jalankulkuväylät olivat sulana, joten tallustelin Förille saakka. "Föri on yhtä tärkeä turkulaisuuden symboli ku tuomiokirkko, tai linna tuol takana tai käsityöläismuseo, ehkä tärkeämpi siin mielessä että se ei ol museo, vaan toiminnassa jatkuvasti." Föri on kaupunkilossi, joka kulkee Aurajoen yli 1½ minuutissa ja siihen pääsee vain jalan tai polkupyörän kanssa. Nyt Aurajoki oli jäässä, joten Förikään ei ollut toiminnassa.
Pyörsin takaisin kohti keskustaa, mutta vähän ennen Martinsiltaa kävelin vetten päällä. Joen yli oli tehty puinen ponttoonisilta, jota pitkin siirryin Aurajoen itärannalle.Onneksi minulla oli läskipohjakengät jalassa, niin paljon liukkaana olivat itäpuolen varjoiset jalkakäytävät.

Lounasaika oli jo ollut ja mennyt, mutta jotakin olisi syötävä, ettei illalla tulisi ahmittua nauttimatta.
Ennen päätöstä lounaspaikasta pistäydyin Koulussa ja otin pienen tuopillisen tsekkityylistä tummaa Maisteri-lageria (5,5%). Tilatessani pienen tuopin, baarimikko tuumasi, että "nykyään nuoret eivät enää ryyppää!". Oliko "nuoret" kohteliaisuus vai koko toteamus vitsi? Oli miten oli, luin Iltiksen, join tuopposen ja poistuin.

Olin lukenut, että Läntisellä Rantakadulla on Tintå-niminen ravintola, josta saa maukasta lounasruokaa, ja että siellä on huikea viinivalikoima. Sinne siis, mutta vesiperän vedin. Tintå oli täynnä kuin Turusen pyssy eikä mitään tsäänssiä saada lounaspaikkaa edes yhdelle.
Ravintola tosin vaikutti niin viehattävälle, että vaikka vain sen takia on pakko tulla uudelleen Turkuun. Ja varata pöytä etukäteen!

Tintån naapurissa on Ravintola Blanko, joka sekin on jonkinasteinen käsite Turussa. Menin sinne ja söin maukkaan broileri-pancetta caesarsalaatin ja join lasillisen australialaista chardonnayta.

Alkuperäisestä suunnitelmastani jäivät puuttumaan käynnit Uudessa Apteekissa ja Puutorin Vessassa -molemmissa olen käynyt aikaisemmin ja onhan minulla vielä toinen päivä aikaa. Tosin sunnuntaina on oltava kahvi- ja virvoitusjuomalinjalla, koska edessä on kotimatka ja maanantaina kutsuvat työt.