lauantai 16. helmikuuta 2013

Lohi-ceviche

Ceviche on alunperin etelä- ja/tai keskiamerikkalainen ruokalaji, johon käytetään tuoretta, raakaa kalaa (esim. lohta, kuhaa, meriahventa, kampelaa). Cevicheä ei valmisteta lämmittämällä, vaan kypsentämällä kala happoisella limemehulla, sitruunamehukin käy.
Luin netistä, että ceviche on erityisen tyypillistä perulaista ruokaa (inkat?), mutta minun ensikosketukseni kyseiseen herkkuun liittyy ilmiömäiseen meksikolaiseen ystäväämme Rebeccaan.

Olimme (minä, mies, anoppi ja appiukko) hänen vieraanaan äitienpäivänä 2007 Rowland Heightsissä lähellä Los Angelesia. Edellisestä tapaamisesta oli jo ehtinyt vierähtää muutama vuosi, joten Rebecca oli pannut parastaan saadakseen kaukaiset vieraansa tuntemaan itsensä tervetulleiksi ja viihtymään paahteisissa puutarhapartyissa. Toim.huom.! Viihtymiseen siinä paikassa ei paljon tarvitse!

Reipasotteinen emäntä sekoitti tuoreista mansikoista margaritoja ja maistatti tequilaa sekä huuteli aina väliin ainoaa osaamaansa suomenkielistä sanaa: PERKELE. Puutarhan pöydälle kannettiin toinen toistaan houkuttelevimpia herkkuja, ja niiden joukossa oli myös cevicheä.

Eikä siinä vielä kaikki: puutarhaan marssi mariachi-yhtye soittamaan meksikolaista kansanmusiikkia!



Nyt sitten itse aiheeseen eli lohi-cevicheen, jonka ohjeena käytin ja sovelsin netistä löytämääni Olivia-lehden reseptiä.

Näistä aineksista ceviche syntyy

 
Kuutioin nahattoman lohifileen, ripottelin kuutioiden päälle suolaa ja vähän sokeriakin sekä limeteistä puristettua mehua. Kala alkaa muuttaa välittömästi väriään, kun se joutuu kosketuksiin tuollaisen hapokkaan aineen kanssa. Mielenkiintoista. Tapahtuukohan niin myös, jos lohi ui liian liki limettiä tai sitruunaa?
Sen jälkeen lisäsin kalapalojen sekaan silputtua puna- ja valkosipulia, punaista chiliä ilman siemeniä ja tuoretta inkivääriä. Ja muutamalla pyöräytyksellä massa sekaisin ja jääkaappiin maustumaan max kahdeksi tunniksi.

Ennen tarjoilua lisäsin siihen vielä tuoretta korianteria (cilantro) ja oliiviöljyä lorauksen.


Cevicheannoksen kanssa tarjolla oli avokadoa ja Rezén Leipomon Campaillou-maalaisleipää sekä itävaltalaista Schloss Gobelsburg Grüner Veltliner Steinsetz 2011 -valkoviiniä. Ihan selvästi lahjapullo - hinnasta päätellen.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Stefan's Steakhouse Helsinki

Jos olet sattunut katsomaan amerikkalaista Top Chef -kilpailua ja bongannut sieltä Stefan Richter -nimisen kokin, tiedät kuka hän on.
Minun tietoni suomalais- saksalaistsekkiläisestä Stefanista olivat hyvin rajatut siihen saakka, kunnes satuin katsomaan Maikkarilta Hans Välihousun "Hansin matkassa" -ohjelmaa, jossa on vieraili metallimuusikko Alexi Laihon luona Los Angelesissa. Samalla reissulla Hans pistäytyi Stefan's at LA Farm -ravintolassa. Ohjelmassa kävi ilmi, että Stefan on syntynyt Tampereella, mutta muuttanut jo lapsena Saksaan ja sieltä edelleen rapakon taakse.
Tällä hetkellä hänellä on ravintoloita Santa Monican lisäksi ainakin täällä Tampereella, Turussa ja Helsingissä.

Stefan's Steakhouse Helsinki sijaitsee Korkeavuorenkadulla. Samassa tilassa on ennen muinoin ollut mm. Välimäen Mecca.
Olimme varanneet pöydän neljälle (4) hengelle, mutta valitettavasti toiselle pariskunnalle tuli muuta ohjelmaa lauantai-illalle. Siitä huolimatta me päätimme käyttää tilaisuuden ja käydä kokeilemassa talon antimia. Hesarin ruokakriitikko kävi siellä myös taannoin ja tyylilleen uskollisena oli pettynyt lähes kaikkeen. Erityisesti hintaan.

Nimensä mukaisesti kyseessä on pihviravintola, mutta toki listalla näyttää olevan myös siikaa, possua ja karitsanpotkaa.
Minä valitsin alkuruoaksi kuohkeaa hummerikeittoa ja rapukakkua, mies pelkästään vihersalaatin sen vuoksi, että söi lounaaksi paria tuntia aikaisemmin ison lautasellisen hernekeittoa!!!


Alkukeitto oli visuaalisesti nätti. Keittoon oli tussahtanut hieman liikaa pippuria ja rapukakku oli korkeintaan kahden euron kolikon kokoinen kikkare. Jos ja kun olet joskus nähnyt amerikkalaisia rapukakkuja, ne ovat iiiiiiiiiiiiisoja. Ehkä tähän kuului vain pieni kakkukikkare.

Pääruoaksi valitsimme naudanlihaa. Mies päätyi kotimaiseen lehmään (180 g), mutta minä halusin australialaista black angusta (150 g). Ameriikan malliin kastikkeet ja lisäkkeet on valittava erikseen: miehellä kastikkeena savu-valkosipuli ja minulla perinteinen konjakkipippuri, molemmilla lisäkkeenä paistettuja pottuja ja aiolia.

Black angus -pihvi, kastike kannussa ja vähän salaattia sivussa plus pieni valkosipuli
 
Suomalainen härän sisäfilepihvi sekä samat lisukkeet kuin yllä
 
Paistetut potut ja aioli oikeassa alakulmassa
Pihvi oli oikein hyvää ja kypsyys (medium) kohdallaan, mutta mitään taivaallista hurmiota se ei kuitenkaan saanut aikaan.
Pääruoan kanssa nautimme pullollisen Errazuriz Max Reserva Syrah -punkkua, joka oli nappivalinta häränlihalle.


Pohdimme, että passaammeko jälkiruoat kokonaan, mutta päädyimme silti juustovalikoimaan (minä) ja creme brûlèehen (mies). Juustolautasella keskimmäinen juusto oli gorgonzolaa, joka jäi syömättä, koska en ole sinihomejuuston vankkumaton fani. Oli niiiiiiiiiiiiiiin voimakasta, että vieläkin puistattaa.
Lautasen vasemmassa reunassa on ruislastuja ja juureshilloketta.

 

Ravintolan miljöö on ookoo ja lauantai-iltana se oli täynnä. Meillä kului koko kolmen ruokalajin illalliseen vain parisen tuntia, joka on siinä ja siinä, että onko tämä sittenkin aika persoonatonta liukuhihnahommaa. Meidät pöytään johdattanut nuorukainen ei kysellyt, josko joku alkudrinkki maistuisi. Seuraava kontakti palveluskunnan puolelta olikin sitten illan tarjoilijamme, joka tuli ottamaan tilausta.

Tarjoilija kävi kysymässä pihvin aikaan, että onhan kypsyys sitä mitä pyysimme. Enempään asiakaskeskeisyyteen me suomalaiset emme ole tottuneetkaan.
Jälkiruoat tuotiin erikseen ja jälkiruokaviini vasta kahvin kanssa. Annoimme asiasta palautetta. Tarjoilija myönsi selvän mokan ja kysyi, vieläkö kuitenkin juomme kahvit. Loppulaskun kohdalla hän ei kuitenkaan tehnyt elettäkään hyvittääkseen notkahdusta.

Stefan's Steakhouse Helsinki ei sykähdyttänyt. Hintataso korkea ja palvelusta jää vähän touhottava olo. Annan vain 7½ pistettä ja se tulee pihvistä&punkusta.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Supersuosittu avokadopasta

Tuon tuostakin törmää ruokajutuissa Hanna ja Alexander Gullichsenin avokadopastaa ylistäviin tarinoihin ja kommentteihin, joten pitihän sitä minunkin kokeilla.
Ohjeen kävin nappasemassa netistä ja valmistelut aloitin jo paria päivää aikaisemmin ostamalla avokadoja kotiin kypsymään. Mikään ei voi tympäistä enempää kuin huomata tarvitsevansa kypsiä avokadoja ja ostohetkellä on tarjolla vain kivikovia raakoja hedelmiä tai sitten liki mätänemisvaiheessa olevia ällökkeitä.

Tämän valmistushan olikin helppoa kuin heinänteko. Oikeasti vain pastan = spagetin keittämiseen kului uuvuttavat seitsemän (7) minuuttia. Uuvuttavat sen vuoksi, että ukkokulta oli nälkäinen kuin susi ja ulvoi vieressä ruokaa kiduksiinsa. Ei vaitiskaan, vitsi vitsi.

Pilkoin pari valkosipulinkynttä (olihan perjantai, joten seuraavan päivän hajuhaittaa ei tarvinnut ajatella!) ja kokonaisen punaisen chilin ilman siemeniä kulhon pohjalle. Seuraavaksi surautin limetistä mehut sekaan.


Paria päivää ennen hankitut avokadot olivat kypsyneet herkullisiksi. Halkaisin kaksi hedelmää, poistin kivet ja kaiversin hedelmälihan leikkuulaudalle kuutioitavaksi. Ja ei muuta kuin kulhoon., jonne seuraavaksi lensivät kaaressa myös suola, mustapippuri, aimo loraus oliiviöljyä, hienonnettu basilika sekä juustoraasteet.

Meidän S-marketissa (lue ääs-market) ei tietenkaan ollut korianteria tai lehtipersiljaa, joista ensimmäistä aion kokeilla toisella kertaa, vaikka se joidenkin mielestä maistuu saippualle. Minusta se on ihanaa. Makuasioista on turha kiistellä.

Okei. Ohjeessa sanotaan, että on syytä varmistua,  että kastikkeessa on tarpeeksi suolaa. Minun makunystyröihin pecorino- ja parmesaaniraasteissa on ihan nokko suolaa, mutta miehen mieliksi lisäsin kastikkeeseen vielä vähän lisää.


Lopuksi kastikkeeseen lisätään vähän pastan keitinlientä, valutetut spagetit ja sekoitetaan. Sittenpä se onkin valmista nautittavaksi. Hyvää se oli, mutta ei ihan niin superia kuin miksi sitä on ylistetty.