Maailman parasta makaronilaatikkoa, jos miestä on uskominen

Makaronilaatikko on joka kodin arki-iltojen ja ehkä muidenkin hetkien pelastus. Lapsiperheissä makaronilaatikolla lienee vankkumaton suosikkiasema ykkösenä ja miksipä ei olisi. Onhan se hyvää ja helppo lapioida suuhun. Valmistaminenkaan ei vaadi huippukokin taitoja.

Minun makaronilaatikkoni on miehen mielestä maanmainiota enkä käy väittämään vastaan.

Tällä kertaa tein suuren uunivuoallisen makaronilaatikkoa Myllyn Paras tummasta makaronista. Ruskistin  sekä poron- että naudanpaistijauhelihaa ja sipulikuutioita. Mausteeksi paistettuun  jauhelihaan lisäsin suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta ja currya. Ai, currya? Laitan aina currya paistettuun jauhelihaan, haittaaks se?
Makaronin ja jauhelihan lisäksi laatikkoon tarvitaan munamaitoa (= kananmunia ja maitoa) ja koko komeuden päälle paksu kerros emmentalraastetta.

Keitetyt makaronit ja jauheliha kerroksittain vuokaan, lopuksi munamaito ja juustoraaste. Uuniin noin kolmeksi vartiksi (200 astetta). Yksinkertaista, mutta totta: MAISTUIS VARMAAN SULLEKIN!

Ruskistettua jauhelihaa ja sipulia

Munamaitoa, jonka punaiset pilkut ovat paprikajauhetta

Keitettyä makaronia

Yy-kaa-koo: VALMIS

Annoskateutta?

Uunissa haudutetut karitsanpotkat á la Helna

Lehtimainoksen perusteella sain päähänpiston kokeilla karitsanpotkien valmistamista uunissa hauduttaen.
Mies on joskus valinnut kyseistä herkkua ravintolassa ja saanutkin hyvin hautunutta ja kuulemma myös maukasta potkaa.

Surffailin netissä josko löytäisin oikein mehevän ohjeen. Päädyin lopulta mukailemaan Kulinaarin potkaohjetta huhtikuulta 2012 (Hartaudella haudutetut karitsanpotkat).

Ruskistin potkat voissa paistinpannussa sen kummemmin voita kirkastamatta niinkuin reseptissä neuvotaan.
Ruskistettujen potkien kanssa samaan uunivuokaan pilkoin pienen lantun, ison lohkon juuriselleriä, yhden suurehkon sipulin ja 3-4 valkosipulin kynttä. Lisäksi vielä kourallinen kuivattua tomaattia silputtuna, yksi rosmariininoksa, muutamia oksia tuoretta timjamia sekä maustepippureita.
Minusta on muuten naurettavaa, että resepteissä kehotetaan lisäämään 3 tai 4 maustepippuria. Se on semmoinen mauste, jota laitan aina "hurrauttamalla" --- ja syönkin aina pippurit keitoksistani enkä kerää lautasen reunalle.

Ennen kuin koko komeus oli valmis uuniin, kaadoin paistoastiaan 37,5 cl Gentilhomme Côte du Rhône -punaviiniä ja ehkä 3 dl lihalientä. Punkkuvalinta ei ollut tietoinen, vaan pullohyllyn edessä tehty pikaratkaisu.

Annoin karitsanpotkien olla ilman kantta/päällystä 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia, jonka jälkeen alensin lämpötilaa 110 asteeseen plus päällystin astian. Haudutusaikaa oli reilu 3½ tuntia. Käänsin potkia välillä, että hautuvat kaikilta kulmiltaan yhtä lailla.

Visuaalisesti haudutetut karitsanpotkat näyttivät tosi herkulliselle. Ainoa miinusmerkki, jonka tälle kokeilulle annan, liittyy suolaan. Ihmettelin, ettei ohjeessa ole lainkaan suolaa, mutta toisaalta ajattelin juuresten, vihannesten ja yrttien maustavan lihaa niin, ettei suolaa liioin tarvita.
Mutta luulo ei ole tiedon väärti. Ehdottomasti kannattaa käyttää suolaa jo haudutusvaiheessa.

Karitsanpotkien kanssa oli tarjolla bataattisosetta ja vihersalaattia. Ruokajuomana vettä, viiniä oli vain padassa!

Ruskistetut karitsanpotkat

Valmiina uuniin

Uunista ulos!

Melkoinen kimpale kypsää lihaa

Millä nimellä sinä kutsut tätä?

Millä nimellä sinä kutsut tätä keittiövälinettä?

 

Minulle se on pottupakki, miehen mielestä pottutööti.

 

Netissä joku kirjoitti, että tämä on se keittiöväline, jolla tehtiin ennen muinoin pottuvoita.

Höh, minä käytän pottupakkia nykyäänkin keitettyjen pottujen survomiseen ennen kuin viimeistelen pottuvoin sähkövatkaimella.

Ja hyvää tulee.

Norsunluuhääpäiväillallinen ravintola Lehtovaarassa

Menimme naimisiin 8.1.1999, joten vuonna 2013 vietämme norsunluuhääpäivää! Onnea meille molemmille! Mies sai jonkun vaatimattomuuskohtauksen päivänä muutamana ja totesi, että minun kuulemma kuuluu säteillä, koska minä saan olla hänen seurassaan! Menin ihan sanattomaksi enkä löytänyt mitään yhtä tyrmäävää hänelle.
Onneksi huumori kuuluu tähän liittoon olennaisena osana eikä moiset letkautukset heilauta sinne eikä tänne. Säteilyvaarankin kanssa on niin ja näin!

Otimme lauantaina 5.1. varaslähdön norsunluuhääpäivän viettoon ja illastimme perinteisesti ravintola Lehtovaarassa Helsingin Mechelininkadulla.
Perinteisesti sen takia, että 1999 vietimme kyseisessä ravintolassa hääjuhlaa kolmen todistajamme (Airi, Piiu ja Veka) kanssa. Sen jälkeen olemme käyneet vuosittain joko hääpäivänämme tai hääpäivän tienoossa illallisella Lehtovaarassa. Ainoastaan kaksi kertaa on tehnyt poikkeuksen: 2003 ja 2009. Molemmilla kerroilla olimme Australiassa. Vuoden 2003 hääpäivää juhlistimme Melbournen Southbankissa kreikkalaisessa ravintolassa ja vuonna 2009 puolestaan Sydneyn Darling Harbourissa kalaravintolassa.

Lehtovaara on legendaarinen ja hyvämaineinen ravintola, jossa saa erinomaista ruokaa. Miljöö on hillitty, mutta ei missään tapauksessa pröystäilevä. Henkilökunta on asiantuntevaa ja palvelu hyvin ystävällistä. Hinta-laatusuhde on kohdillaan, vaikka hinnat ovatkin haitarin yläsektorissa.

Aluksi pyysimme lasilliset shamppanjaa: hyvää hääpäivää!

Alku-, pää- ja jälkiruoan suhteen päädyimme yhteistuumin Lehtovaaran klassikkomenuuseen

• tattariblini, muikunmätiä, smetanaa ja punasipulia

• coeur de filet provencale 1952

• crème brûlé

Tattariblinin seuraksi otimme tarjoilijan suosittelemaa Riesling Silberbergiä Alsacesta (16 cl). Sellaisenaan valkkari oli mukavan mineraalinen, mutta blini+mäti+smetana -suupalan jälkeen suussa maistui ihan muikkuverkolle!!! En tiedä,oliko vika viinissä vai mädissä vai missä, mutta luotaantyöntävä raa'an kalan maku jäi suuhun. Ei hyvä yhdistelmä.

Härän sisäfileen, tiristettyjen valkosipuliperunoiden, paistettujen herkkusieniviipaleiden ja valkosipulivoin kanssa nautimme pullollisen espanjalaista Caliza-punkkua, joka on sekoitus Syrah- ja Petit Verdot-rypäleitä. Jälkimmäinen on ainakin minulle uusi tuttavuus rypälerintamalla.
Viini oli tuhtia tavaraa, mutta oikein sopivaa tälle ruoalle ja muutenkin.

Jälkiruoan kanssa mies nautti tavoilleen uskollisesti kahvia ja vsop- (viel suap ottoo pikkusen) konjakkia. Minä päädyin tuplaespressoon ja Passito di Noto Moscato Biancoon tarjoilijan suosituksesta. Mieloilin itse kyllä portviiniä tai marsalaa tai madeiraa, mutta ei tämäkään hassumpi vaihtoehto ollut.

Tämän kaiken jälkeen paras ratkaisu oli raahata mahansa kotiin PUTOUS-katsomoon.
Ensi vuonna taas uudet kujeet, mutta toivottavasti kuitenkin sama paikka.