lauantai 29. kesäkuuta 2013

Maistiaisia Saksasta

Liki pariviikkoisen Saksan matkan aikana maistelimme jos jonkinlaisia ruokia ja juomiakin.
Saksa ei ole varsinaisesti mikään kulinaristin mekka, emmekä mekään olleet millään gastronomiamatkalla siellä, mutta syötävä oli.

Matkaseurueeseemme kuului 18-vuotias kummipoika, jolla on koko ikänsä ollut erillinen mahalaukku (makeille) jälkiruuille. Vaikka potut ja soosi eivät olisi oikein napanneet, joku leukaperiä vihlova sokeriherkku upposi kyllä aina ennen. Nykyään kummipojassa on orastavaa kulinaristin vikaa, joten myös mitä erikoisemmat ruoat maistuvat.
Täysi-ikäinen kun on, hän maisteli mielellään saksalaisia oluita ja kuinka ollakaan, vehnäoluesta tuli hänen lemppari.

 
Koskaan ei kuitenkaan näin suuresta pullosta maisteltu olutta!



 
Ensimmäisen kokonaisen Berliinin päivän lounasaikaan päädyimme Faustus-ravintolaan Wittenberger Platzille, jonka reunalla sijaitsee muuten myös Kaufhaus des Westens (KaDeWe).

Kummipoika söisi aina crème brûléen, jos se olisi mahdollista. Faustuksessa sitä ei ollut, mutta tilalle valikoitui lämmin Apfelstrudel vaniljakastikkeella ja -jäätelöllä (kuva alla).


Minä valitsin huikopalaksi Flammkuchenin (Mediterran), joka on saksalainen pitsantapainen ohut leivonnainen. Alunperin kai Elsassista lähtöisin, mutta kyllä sitä tapaa siellä sun täällä Saksassa ja Sveitsissä. Flammkuchenin pohjataikinan päälle ei laiteta ketsuppia, vaan vähärasvaista(?) tuorejuustoa. Siinä kai se ero pitsaan.


Mitten kaupunginosassa sijaitseva Hackscher Markt on yksi Berliinin yöelämän keskuksia. Aukiolle pääsee jos jonkinlaisella kulkuneuvolla ja siellä on kymmenittäin kelpo ravintoloita. Me päädyimme yhtenä iltana Restauration 1840 -nimisen ravintolan ulkoterassille.
Pojat päättivät kokeilla porsaanpotkaa, joka ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto, jos asiaa lähestyy visuaalisesti eikä maussakaan kuulemma mitään vikaa ollut.


Helle helli Berliiniä juuri niinä päivinä, kun me ja Obama olimme siellä. Nesteytykseen käytimme asianmukaisesti vettä, mutta kyllä tuopillinen oluttakin aina silloin tällöin teki terää. Ja kummipojalle mielellään vehnäolutta.


Fernsehturmista katsellessaan kummipoika pongasi Donkin' Donutsin - ja sinne oli päästävä. Ilmeestä päätellen kameramies taisi yllättää nautiskelijan?

Niin hyvää, ettei sanotuksi saa!!!


 
Ja matka jatkui. Yhtenä iltana ajelimme kaupungin toiselle laidalle Savignyplatzille, jonka ympäristössä tapasimme miehen kanssa illastaa edellisellä Berliinin reissulla useaan otteeseen. Savignyplatz -aseman ympäristö on mustanaan kaiken maailman keittiöitä. Me valitsimme runsaudenpulasta 12 Apostel - nimisen italialaisvaikutteisen ravintolan.
Mikä parasta: listalla oli myös kermavanukasta (crème brûlée)!!!, josta ei ole kuvaa.

Kaikille alkupalana suussasulavaa Carpaccio di Manzoa

Minulle tottakai scampeja (Scampi alla Griglia)

Pojat luottivat Saltimbocca alla Romanaan
Viikko läheni loppuaan, mutta onneksi oli vielä pari iltaa aikaa koluta lähiympäristön(kin) kuppiloita. Majapaikkamme vieraskirjaan oli kirjotettu vinkkejä huomionarvoisista anniskeluravintoloista. Kukaan ei kuitenkaan ollut maininnut Meena Kumari - nimistä intialaista ravintolaa, joka sijaitsi vain parin loikan päässä ulko-oveltamme. Googlailimme illansuussa lähistön intialaisia ja päätimme suositusten puutteesta huolimatta tepastella Meena Kumariin emmekä pettyneet. Ystävällinen palvelu ja ennen kaikkea taivaallisen hyvää ruokaa.
Päivä oli ollut kuuma ja niin oli Intian pojan ruokakin, mutta me emme antaneet sen häiritä nautintoa.

Paneer Pakora (friteerattua kotitekoista juustoa)

Onion Bhaji (friteerattuja sipulirenkaita)
 
Samosa
Lamm Vindalu
 
Lamm Madrasi
Kummipojan ruoka-annoksesta tuli niin epätarkka kuva, ettei sitä kannata julkaista. Toisaalta minulla ei ole kuvaa myöskään tosi herkullisesta valkosipuli-naanista. Mahtoihan kämpillä tuoksahtaa kynsilaukalle seuraavana aamuna, koska me kaikki vetelimme suurella mielihalulla naanit naamaan.

Sitten berliiniläinen KÄSITE eli Konnopke's Imbiss, joka on ollut samoilla sijoillaan Schönhauser Alleella U-Bahnradan alla jo vuodesta 1930. Tai ei kai siinä aluksi ole kioskia ollut, mutta siinä samassa kadunkulmassa perustaja Max Konnopke on makkaranmyynnin aloittanut.
Ja mitä Konnopke's Imbiss sitten myy? No, tietenkin Berliinin tunnetuinta välipalaa currywurstia, jonka erikoispiirre on currylla maustettu tomaattisose.

 




Annokseen olisi saanut leipääkin, mutta tässä on vain makkaraa. Nakki kuulemma siivutetaan munanleikkurin näköisellä apuvälineellä suitsait sukkelaan makupaloiksi.

 
Seuraavaksi ruokakokemuksissa siirrymme Hampuriin, jossa ensimmäisenä päädyimme "tuska raastaa Turkin poikaa" - kebabille. Ja pitihän olla hyvää.
 
 



Ja koska olimme Hampurissa, oli pakko saada hampurilainen. Kysyin hotellin respasta suositusta ja sain varsin oudoksuvan katseen. Aivan kuin täti ei olisi ymmärtänyt kielikuvaa hampurilaisesta Hampurissa. Saimme silti pari vinkkiä, joista toisen löysimme vasta epäonnistuneen valinnan jälkeen.
En ole koskaan syönyt niin huonoa hampurilaista kuin Hampurissa söin vai näyttääkö alla olevan kuvan hamppari sinusta herkulliselle? Einespihvi hampurilaissämpylänpuolikkaan päällä, coleslaw-salaatin tapaista mössöä ja patonginpalanen vieressä. Harmittaa.
 
 
 
Sunnuntain kaupunkikierroksella opas kertoi suunnattoman herkullisesta makeasta leivonnaisesta, jota sitten metsästimme. Kuvauksen perusteella etsimme jotakin muuta  kuin mitä Franzbrötchen loppujen lopuksi oli: korvapuustin mallinen lehtitaikinasta tehty viineri.
 
 
 

Franzbrötchen suklaakikkarekuorrutteella - parempaakin makeaa on kuulemma joskus syöty!

  
Loppurutistuksena oli enää laivamatka Tukholmasta Suomeen. Lähtörituaaleihin kuuluu aina lasillinen laivan takakannen baarissa. Tällä kertaa mies otti kerralla kaksi tuoppia: ison ja pienen.

 
Olin varannut meille pöydän heti ensimmäiseen kattaukseen Food Gardeniin. Helmikuisen risteilyn perusteella meillä ei ollut kovin korkeat odotukset ruoalle, mutta yllätyimme positiivisesti.
Alku- tai jälkiruokabuffettiin emme koskeneet, koska se ei ole enää entisaikojen veroinen.
Á la cartesta sen sijaan löytyi onnistuneita vaihtoehtoja. Hyvästä ruoasta ja Tuula-tarjoilijan  palveluhenkisyydestä annamme Viking Gabriellan Food Gardenille tällä erää 9 pistettä.

Kummipojalla ja minulla oli sama maku alkuruoan suhteen: kampasimpukoita
 
Mies ehti jo sorpostaa alkupalaansa ennen kuin kuvaaja ehtii hätiin. Parmankinkkua kai tässä on ollut.
 
Taas meni kummipojan ja -tädin mieltymykset yhteen: pippurifilepihviä härästä
 
Miehen lautasella nieriää
 
Käsintehtyjä ahvennanmaalaisia konvehteja minulle

Ja nämä lasit kuuluvat kummipojalle, vaikka joku muuta väittää. Vesilasi, olutlasi ja maistiaisia varten valko- ja punaviinilasi. Eihän tänne törsäämään ole tultu?

Aperol Spritz

Ihanan raikas kesäjuoma Aperol Spritz on valloittanut minut!
Juomassa ei ole ihan hirveästi "volyymia" eikä varsinkaan silloin, kun käyttää sekoitukseen soodavettä. Aperol Spritz on varmasti kaikkien niiden suosikki, jotka eivät pidä sikamakeista siidereistä tai lonkeroista tms.

Aperolilla juomana on pitkät perinteet. Se on syntynyt Padovan kaupungissa Italiassa ja sitä valmistaa nykyisin Campari Sesto San  Giovannissa Milanon koillispuolella. Alunperin Aperolin kehittivät Barbierin veljekset vuonna 1919. Se oli vallankumouksellinen apertiivi - miksikö? - no, alhaisen alkoholipitoisuutensa (11%) vuoksi.
Aperolia saa nykyisin myös Alkosta (tuotenumero 787047) 0,70 litran pullossa, joka maksaa 20,20 e.

Aperol Spritz rakennetaan korkeajalkaiseen, isoon viinilasiin. Jääpalojen joukkoon kaadetaan 3 osaa kuohuviiniä (meidän tapauksessa käytettiin Freixenet Cordon Negro Brutia), 2 osaa Aperolia ja 1 osa soodavettä. Valloittajan kruunaa appelsiiniviipale.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Mehevä raparperipiirakka

Tämä raparperipiirakka on nimensä veroisesti todella mehevää ja kaiken lisäksi helppo tehdä.
Työkaveri toi suuren kauppakassillisen tuoreita raparperinvarsia ja sanoi, että saan pitää kaikki tai ottaa haluamani määrän. Otin jälkimmäisen vaihtoehdon, koska jos pakastan niitä, ne löytyvät ensi keväänä käyttämättöminä pakastimen pohjalta.

Siispä raparperipiirakan leivontaan.
Homma aloitetaan silppuamalla raparperinvarret sentin parin paloiksi ja pyörittelemällä niitä pienessä määrässä sokeria.

Seuraavaksi laitetaan 150 g voita sulamaan. Samanaikaisesti voi toisella kädellä rikkoa kaksi (2) munaa vatkauskulhoon ja lisätä 2 desiä sokeria joukkoon. Ennen kuin ryhdytään munien vatkaushommiin kannattaa sekoittaa 4½ desiä vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl vanilliinisokeria ja 1 tl kaardemummaa keskenään odottamaan seoksen lisäämistä muna-sokerivaahtoon.

Aiemmin sulatetun voin sekaan kaadetaan 1 1/4 dl maitoa ja se kaadetaan muna-sokerivaahtoon. Heti perään sekoitetaan taikinaan varovasti kuivat aineet.

Noin puolet taikinasta levitetään irtopohjavuoan pohjalle (pingotan pohjaan leivinpaperia ja voitelen reunat voilla), seuraavaksi suurin osa raparpereista, sitten lopputaikina ja päälle päätteeksi viimeiset raparperipalat.


Piirakka paistetaan 175-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia.

Tämä ei ole mikään hienostelupiirakka, vaan ihan tavallinen kesäpäivän kahvihetkeen sopiva raikas herkku. Etenkin vaniljakastikkeen kanssa.