Oppia ikä kaikki - we live and learn

Olen saanut blogistani kahdenlaista palautetta:

• sekava blogi, jossa ei ole kunnon reseptejä!
• blogissa käytetty fontti on hanurista.

Jälkimmäisestä viisastuneena tai palautteen perusteella muutin fontin omasta mielestäni yksitoikkoisemmaksi, mutta toivottavasti paremmin luettavaksi.
Tunnustan kyllä itsekin, että miniläppärillä matkoilla blogia tihrustaessani olen kironnut käyttämäni fontin kadotukseen. Nyt se on vaihdettu.

Toiseen palautteeseen en aio vastata niin, että ryhdyn kirjoittamaan keittokirjaa tai ruokatorstain reseptejä. Höpöhöpö.
Tämä blogi kertoo hyvästä ruokahalusta, toivottaa hyvää ruokahalua ja herättelee hyvään ruokahaluun niin, että lukijalle itselleen jää kuitenkin etsimisen, lukemisen, kokemisen, kokeilemisen, kokkaamisen, maistelemisen ja nauttimisen vaiva.

Ravintola Pastis

Ravintola Pastis, joka oli jossakin lehtiartikkelissa mainittu jopa tämän vuoden parhaaksi helsinkiläisravintolaksi, on ollut pitkään "Haaveissako vain oot mun" -listalla.
Pastikseen on törkeän pitkät jonot, joten sinne ei pääse noin vain ex tempore.

Ravintola Pastis sijaitsee Pikkuroballa (Pieni Roobertinkatu) Helsingissä ja on vuoden 2012 ravintolaksi valitun Murun pikkusisko tai -veli. Ravintolassa on 40 asiakaspaikkaa ja se edustaa klassista ranskalaista bistrotyyliä.

Varasin pöydän Pastikseen neljälle (4) hengelle ja vasta sen jälkeen heitin kysymyksen kälylle ja hänen miehelleen, että lähtevätkö messiin? Ei tarvinnut kahta kertaa pyytää.
Marssimme lokakuisena lauantaina suurin odotuksin kohteeseemme. Tupa oli täynnä jo klo 17.30! Julkkiksiakin oli paikalla.

Käly valitsi alkuruuaksi etanoita, jotka tarjoiltiin ei-niin-tyypillisessä etanapannussa. Mies päätyi tartar-pihviin, josta myöhemmin vitsiniekkana aikoi valittaa ("Minun alkuruoka oli raaka!"), muttei onneksi tehnyt sitä.
Kälyn mies ja minä nautimme kauden antimista eli sinisimpukoita talon tapaan. Valitettavasti simpukat olivat haaleita.

Maritan etanat

Kuvakulma ei anna ehkä oikeutta tartarille :-)

Haaleita simpukoita

Alkuruokien kanssa nautimme loirelaisesta valkoviinistä, mutta ei mitään havaintoa viinin nimestä. Muistan toki, että viinin tuoksu ei antanut odottaa mitään ennenkokematonta, mutta yllättäen se olikin maultaan mitä mainiointa.

Pääruokavalinnat menivät niin, että mies herkutteli talon makkaralla ja punakaalilla. Kälyn miehellä oli naudan kuvetta ja bearnaiséa. Kälyn ja minun kiduksiin loikki kaniini dijon-kastikkeessa.
Lisäkkeeksi tilasimme yhteistuumin maalaisranskalaisia.
Pääruuat olivat maistuvia ja meheviä, mutta ei mitään übererikoisuuksia.

Markun makkarat

Kuvepaisti

 

Kani

 

Pääruokien kyytipojaksi ystävällinen tarjoilija suositteli bordeauxilaista Bad Boy -viiniä, joka oli ranskalaiseksi punkuksi erinomainen.

Ravintola Pastiksen tunnelma on välitön ja juuri sellainen bistromainen eli ei turhan tärkeä. Palvelu pelasi, henkilökunta oli nuorehkoa, mutta taitavaa ja huumorintajuista.
Arvioimme kotimatkalla kokemuksemme ja keskiarvona Pastis sai meiltä ysin (9). Simpukoiden haaleudesta putosi vähän pojoja ja loppumiinus ehkä siitä, ettei se ollut veret seisauttava kokemus. Suosittelemme silti!

Lopuksi on mainittava,että emme nauttineet Ravintola Pastiksessa pastista, tuota eteläranskalaisten ... ja ehkä muidenkin ... lempijuomaa. Pastis on ranskalainen anisviina,johon tarjoillessa lisätään vettä, jolloin se muuttuu valkoiseksi.ja läpikuultamattomaksi.
Suomessa pastista saa Pernodina tai Ricardina.

Valkosuklaa-mustikkamuffinssit

Mestarisuperleipurisisareni teki pyynnöstäni minulle valkosuklaa-mustikkamuffinsseja (tai kuppikakkuja) työpaikalle vietäväksi. Tarjosin siellä nimittäin synttäripaakkelsit lokakuun alussa.

Työkaverit kiittivät kilvan herkullisia leivonnaisia ja ihmettelivät, että onpas siskoni varsinainen virtuoosi. Jakelin siinä samalla Kotona tehtyä -blogin osoitetta, että voivat käydä kuolaamassa kaikkia herkkuja siellä.
Minulle tehtyjen muffinssien kuorrutukset oli värjätty pyynnöstäni erivärisiksi. Oli keltaista, vihreää, sinistä, oranssia ja vaaleanpunaista. Valitettavasti minulla ei ole kuvaa niistä.

Muffinssit olivat niin hyviä, että rohkaistuin itsekin kokeilemaan onneani. Tein miniannoksen eli vain 8 kappaletta, johon tarvitaan  75 g voita, 1 dl sokeria, 1 kananmuna, 2 dl vehnäjauhoja, ½ rkl leivinjauhetta, 1 tl vanilliinisokeria, 1 dl kermaa, 50 g valkosuklaata ja vähän mustikoita.

Huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdotetaan. Kananmuna sekoitetaan joukkoon hyvin sekoittaen. Sen jälkeen kuivat aineet, kerma ja lopuksi suklaarouhe.

Taikina jaetaan muffinssivuokiin. Taikinan keskelle painetaan pieni kolo, johon marjat laitetaan. Lopuksi vielä kerros taikinaa marjojen päälle. Muffinsseja paistetaan noin 25 minuuttia 175-asteisessa uunissa.

Kuorrutukseen tarvitaan 50 g notkeaa voita, 100 g maustamatonta tuorejuustoa ja puolisen desiä pöly- eli tomusokeria. Kuorrutemassa pursotetaan muffinssien päälle.

Pissaladiére eli eteläranskalainen sipulipiirakka

Taannoisen Nizzan matkani innoittamana etsin  netistä pissaladiéren reseptiä ja loppujen lopuksi päädyin Rouva Raadelmasta -sivuilta löytyvään ohjeeseen. Se myötäilee Sikke Sumarin ohjetta, mutta en enää muista miksi en valinnut Siken reseptiä, vaan tämän, johon tehdään murotaikinapohja.

Pissaladiére (äännetään: pisaladjɛʁ) on todellakin eteläranskalainen sipulipiirakka, jota nautitaan alkupalaksi, välipalaksi, huikopalaksi tai milloin ikinä mieli tekee. Pissaladiére on Ranskan Rivieran pizza ilman tomaattia ja juustoa, mutta sardelleja siinä on oltava ehdottomasti.

Luin netistä, että tuo suomalaisittain hassunkurinen nimi tulee mahdollisesti latinasta (piscis = kala) ja edelleen nitsaksi suolatusta kalasta (peis salat). Se pissaladiéren etymologiasta.

Niinkuin nimikin kertoo piirakan täyte on sipulia. Tein puoli annosta Rouva Raadelman ohjeesta ja siihenkin tarvitaan 600-700 sipulia. Kylläpäs kuorintahomma itketti, mutta oli se sen väärtti.

Ensin kuitenkin valmistetaan pohja, joka voi olla myös pitsapohjan tyylinen hiivataikina tai sitten muropohja niinkuin minä tein.
3 dl vehnäjauhoja ja teelusikallinen suolaa nypitään voin (vajaa 90 g) kanssa sekaisin. Lopuksi joukkoon lisätään 3/4 desiä kylmää vettä ja seos sekoitetaan tasaiseksi. Taikina laitetaan jääkappiin siksi aikaa kunnes täyte on valmis.

Täytteeseen tarvitaan 600-700 g sipulia, jotka kuullotetaan, EI PAISTETA, voi-oliiviöljyseoksessa noin 15-20 minuuttia keskilämmöllä. Sipulimassa maustetaan tuoreella timjamilla (½ rkl), laakerinlehdillä (!), sokerilla (1 tl), suolalla (1 tl) ja mustapippurilla (maun mukaan).

Jääkaappikylmä pohja kaulitaan sopivanmalliseksi - minä tein pyöreän. Kaulitun pohjan päälle levitetään sipuliseos ja asetellaan sardelli- (tai anjovis-) fileet sekä oliivit. Minä löysin K-citymarketista sardellifileitä lasipurkissa, joten siitä jäi toiseksikin kerraksi.

Uuniin menoa odotellessa

Pissaladiéreä kypsennetään 225-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Sipuli saa tuossa ajassa oikein kauniin värin ja pohja ehtii paistua kunnolla.

Sipuliseosta olisi saanut olla reilusti enemmän!!!

Suosittelen!

Cuisine nissarde

Nizzalaisessa keittiössä tarjoillaan paljon vihanneksia ja yrttejä kuten Provencessa yleensäkin. Nizzalainen ruoka on yleisimmillään kansanomaista, sellaista rustiikkista - ei turhaa hifistelyä. Toki Nizzastakin löytyy Michelin-tähditettyjä ravintoloita, mutta ne ovat luku erikseen eivätkä kuulu minun suosikkipaikkoihin, jo hintansakin takia.

Lähtiessäni viikonloppumatkalle Nizzaan kirjasin ylös muutamia paikallisia erikoisuuksia, joita maistaisin.
Ensimmäiseksi tielleni osui Nizzan salaatti (Salade nicoise, c:ssä pitäisi olla häntä, mutta näissä näppiksissä sitä ei ole), joka on yksinkertaisuudessaan salaattia, tomaattia, oliiveja, artisokkaa, keitettyä kananmunaa, tonnikalaa ja anjovista. Peruna ei kuulemma kuulu alkuperäiseen Nizzan salaattiin, mutta sitä käytetään aika usein. Yhtä oikeaa reseptiä ei ole olemassakaan!
Luin jostakin, että aitoon salaattiin paikan päällä käytetään sardiineja, kun taas meillä kotona purkkitavarana ostettavat anjovikset ovat kilohailia.

Yhtenä iltana valitsin pääruuaksi "Daube et raviolis", joka on myös paikallinen erikoisuus eli miniatyyrikokoisia naudanlihalla täytettyjä ravioleja voimakkaassa punaviinisoosissa. Daube-liha on haudutettua naudan selkä- ja niskalihaa.

Kikherneistä, oliiviöljystä ja vedestä valmistettava pannukakku eli SOCCA on perinteinen nizzalainen huikopala. Yksinkertaista, mutta niin hyvää. Kävin legendaarisessa Chez Pipossa nauttimassa soccaa, jossa oli ihanan rapsakka pinta. Kaikin puolin suussasulava herkku.

Kolmen päivän lomanen osoittautui liian lyhyeksi kohdata kaikki listatut erikoisuudet. Pan bagnat on myös ehdottomasti nizzalainen pikkupurtava. Tosin se on yhtä kuin Nizzan salaattia vaalean leivän tai patongin välissä. Tyydyin kuvaamaan pan bagnatin kioskin ikkunasta.

Pissaladière on eteläranskalainen pizza ilman juustoa ja tomaattia. Täytteenä ovat pitkään haudutettu sipuli, valkosipuli, oliivit ja anjovis!
Pissaladièren pohja on yleisimmin hiivataikina, joka on kuitenkin paksumpi kuin pitsapohja (jos ei tapaa tehdä paksua pitsapohjaa!). Piirakkapohjaakin, siis ilman hiivaa, voi käyttää.
Tätä herkkua aion valmistaa kotioloissakin ja kirjoittaa siitä erikseen oman tekstin.

Pissaladiéreä maistoin lähtöpäivänäni, mutta se ei ollut parasta mahdollista. Sipulipiirakasta puuttui oliivit ja sardelli, mutta ilmankin se oli kohtalaista. Itse teen varmasti parempaa.