Legendaarinen ravintola Kosmos

Miehen Suomessa koulutusmatkalla vieraillut brittikollega halusi illastaa Helsingissä. Olemme käyneet hänen kanssaan ainakin Lappi-ravintolassa, Kynsilaukassa, Sea Horsessa ja syöneet kotonakin, ja nyt valitsimme Kosmoksen. Jo lukiessaan netistä ravintolan historiaa hän oli vaikuttunut ja miksipä ei.

Ravintola Kosmoksella on lähes vuosisatainen historia ja värikäs maine. Kosmos liitetään yleensä

kulttuuripiireihin ja jossakin määrin myös vasemman siiven edustajiin, mutta minä olen joskus nähnyt Hjalliksenkin siellä lounastamassa!

En tiedä seuraavan jutun todenperäisyyttä enkä lähde asiasta käräjille, mutta kerrotaan kirjailija Heikki Turusen tulleen Helsingin reissullaan Kosmokseen oluelle. Tupa oli täynnä yhtä paikkaa lukuunottamatta. Simpauttajan isä istui pöytään ja vastapäätä istui yönmusta mies syvältä Afrikasta. Turunen lausahti miehelle, että "siinäpä mehtätöissä ahavoitunut mies", johon pöytäkaveri vastasi tuttavallisesti "haistapa vittu". Turunen keräsi kamppeensa ja lähti Joensuun junaan.

Mies ja britti valitsivat alkuruuaksi suomalaisen antipasto-lautasen, jossa oli friteerattuja silakkaa, sienisalaattia, savuporoa, lohta (pastrami), mummon kurkkua ja juustoa, joista viimeinen huvitti Englannin miestä kokonaisuudessa.

Minä etenin (tietenkin) omien mieltymysteni mukaisesti. Kampasimpukkaa ja tiikerirapuja, joiden keskellä vielä viikunacarpacciota. Oi oi, ihanaa!

Alkuruuan kanssa otimme miehen kanssa 16 cl kuivaa rieslingiä, vaikka epäilimme viinin sopimista suomalaiselle antipastolle - etenkin silakalle, mutta tarjoilijan mielestä riesling oli nappivalinta. Brittivieras tyytyi naukkailemaan aperitiivi-GT:tään!

Pääruokaosastolla mieltymyksemme erkanivat täysin.

Englannin mies valitsi minun mielestä takuuvarmasti chateaubriandin, jota en pidä ollenkaan kummallisena. Listalla on aika paljon lammasta, joten se ei varmaankaan ole engelsmannin ensimmäinen valinta. Sitähän saa kotonakin.

Mies taas oli kuullut, että Kosmoksessa on pakko valita Wienerschnitzel. On kuulemma niiiiin hyvää.

No, ei ainakaan kokoa voi moittia eikä kuulemma muussakaan ole mitään vikaa.

Minä valitsin yön yli hautunutta karitsanniskaa eikä se ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Liha oli oikeasti suussasulavaa ja kupeessa tarjottu juuressose oli bueno.

Niin alkuruoka- kuin pääruoka-annoksetkin olivat sopivankokoisia --- tai mitä mieltä itse kukin onkaan wienerschnitzelistä!

Jälkiruoka-aikaan miehen valinta on aina päivänselvä: kahvia ja VSOP-konjakkia. Miehen kollega ei ole innokkain cognacin ystävä kuten en minäkään. Tästä johtuen pöytään kannettiin kahvin ja konjakin lisäksi creme brulee sekä jäädytettyä suklaakakkua Nina Lincolnin tapaan.

Kosmos-kokemus oli vuosien jälkeen miellyttävä. Tupa oli täynnä, palvelu oli hyvää ja ruoka oli makoisaa.

Pääruuan kanssa ensin valittu keskitäyteläinen australialainen viini osoittautui vähän liian pliisuksi. Saimme rauhassa maiskutella valintaamme eikä meitä katsottu nenänvartta pitkin. Tarjoilija ei ollut moksiskaan, vaikka halusimme vaihtaa pääruokaviinimme toiseen (chileläinen).

Elämäni ensimmäinen amerikkalainen juustokakku

 En ole koskaan tehnyt amerikkalaista juustokakkua, mutta nyt sen tein. 

Yhteishyvän Ruoka-liitteessä (kesäkuu 2014) oli juustokakun ohje ja kun vielä jääkaapissa sattui olemaan valmiina purkillinen ranskankermaa, jolle on keksinyt parempaa käyttöä, päätin hankkia kakun muut tarpeet ja koettaa onneani.

Minulla ei ole oikeastaan mitään erityistä syytä, miksi en ole tehnyt juustokakkua aikaisemmin - ehkä minua on vaivannut ajatus sen täyteläisyydestä.

Amerikkalaisen juustokakun leipominen on helppoa kuin heinänteko. Tässä kakkuun tarvittavat aineet: 

Pohjaan tarvitaan 200 g Digestive-keksejä ja 100 g voita. Keksimurske ja sulatettu voi sekoitetaan keskenään ja taikina taputellaan irtopohjavuoan pohjalle. Saa laittaa reunoillekin, mutta minun versiossa taikinaa ei ollut niin paljoa, että siitä olisi riittänyt reunoille saakka.

Juustokakun täytteen maustamaton tuorejuusto (600 g), ranskankerma (ohjeessa 200 g, mutta minulla oli 150 gramman purkki), sokeri (2 dl) ja perunajauho (2 rkl) sekoitetaan tasaiseksi massaksi, johon lisätään yksitellen vatkaten kananmunat (4 kpl). Lopuksi vielä 2 rkl sitruunamehua sekaan ja täyte on valmis kaadettavaksi vuokaan.

175-asteisessa uunissa tunnin verran ja sitten jäähtymään. Vasta muutaman tunnin vilvoittelun jälkeen juustokakun saa irrottaa vuoasta.

Kaikki onnistui moitteettomasti siihen saakka, kunnes kiikutin komeuden parvekkeelle jäähtymään. Kakku laskeutui kuten sen luonteeseen kai kuuluukin, mutta samalla täyte repesi!

Kaikkitietävät leipurit ja kondiittorimestarit, antakaa vinkki, miten vältän jatkossa muuten hyvin onnistuneen juustokakun repeämisen.

Amerikkalaisen juustokakun kaveriksi surautin sauvasekoittimella litrasta saksalaisia mansikoita ihananmakuisen kastikkeen.

Tämä oli niin hyvää, että aion tehdä varmasti toistekin.

Raparperipiirakka hetken mielijohteesta

Helatorstain Hesarin Ruokatorstain teemana oli ajankohtainen, raikas raparperi. Minullahan ei ole omaa puutarhaa, mutta yksi työkaveri pitää minut keväisin tuoreissa raparpereissa, jos niin haluan. Sanoin nytkin, että tuo toki nippu varsia, mutta älä paljon, koska en välitä pakastaa niitä. Tahtovat vaan jäädä pakastimen uumeniin ja joutuvat ensi keväänä roskiin.

Tein ensin perinteisen "Mehevän raparperipiirakan", jonka ohje löytyy myös tästä blogista. Yksi lukija piti sen tekstin perusteella tätä blogia outona, koska en anna eksakteja mittoja ja painoja yms. No, sori vaan. Se sattuukin olemaan tämän blogin juju - kirjoittelen hyvästä ruokahalusta milloin mitenkin. Välillä istun itse pöytään vaikkapa ravintolassa tai kyläpaikassa, toisinaan kokkailen kotona vieraille tai meille kahdelle. Joskus saatan leipoakin. Olenpa päivittänyt tähän kokemuksia Mike Mosleyn 5:2 -dieetistäkin, joka muuten toimii!!!

Mutta nyt viimeisimpään raparperipiirakkaan. Ensin piti tehdä murupintaseos: 100 g voita, 2,5 dl sokeria ja 2 dl vehnäjauhoja. Ohjeessa muuten mainittiin aina SUOLAISTA voita, mutta käytin kyllä normaalisuolaista.
Ainekset nypittiin pikkurillin pään kokoisiksi kokkareiksi ja seos laitettiin PAKASTIMEEN odottamaan itse piirakan valmistumista. Kuriositeettina kerron, että minun kokkareista tuli pientä murua, mutta lopputulokseen sillä tuskin oli merkitystä. Tosin saattaahan se olla, ettei onnistunut täydellisesti, koska voin suolaisuus ei täsmännyt ohjeen kanssa.

Piirakkataikinaan vaahdotettiin kaksi kananmunaa ja 2,5 dl sokeria. Seuraavaksi kiehautettiin 2dl maitoa, johon sulatettiin 100 g SUOLAISTA voita. Ohjeessa luki kyllä desi kermaa ja desi maitoa, mutta kun minulla ei ollut kermaa, niin maidolla mentiin.
Maito-voiseos kaadettiin nauhana muna-sokerivaahtoon samalla vatkaten. Lopuksi taikinaan lisättiin keskenään sekoitetut vehnäjauhot (4 dl) ja leivinjauhe (2 tl), jotka piti sekoittaa nimenomaan VAROVASTI NOSTELLEN.

Taikina levitettiin suurehkoon vuokaan (minä taittelin leivinpaperista uunipellille sopivan kokoisen "paistokehikon") ja päälle raparperipalat sekä pakastimessa odotellut muruseos, joka ei ollut sen kummempaa kuin muruseos, joka olisi odotellut huoneenlämmössä.

Ohjeen mukaan piirakkaa paistetaan 40 min 160-asteisessa uunissa, muta minä jouduin nostamaan 40 minuutin jälkeen lämpötilaa ja jatkamaan paistoaikaa. Kaikkiaan piirakka oli uunissa tunnin.

Minun mielestä tästä ei tullut mitään suurta makuelämystä, mutta miehen mielestä oli hyvää. Sanoinkin, että kai sitä syö vaniljakermajäätelön kanssa vaikka tallitunkion, mutta ei hän kuulemma söisi.