Hopeamitalistin illallinen vai myöhäinen lounas

Mies harrastaa kahvakuulailua ja maaliskuisen viikonlopun tuliaisina Kokkolasta tuli SM-hopeamitali! Mahtavaa. Minä päätin juhlistaa mitalia kahden ruokalajin aterialla. Alkuruoka perustui siihen tosiasiaan, että meillä on pakastimessa kuusamolaista muikunmätiä, joka on syötävä pois ennen pitkää. Pääruokaan liittyy kokeilunhalu. Tarkoitukseni on valmistaa karitsan paahtopaistia pääsiäisenä, joten nyt oli oiva mahdollisuus koeponnistaa ohje, jonka huomasin uusimmassa Viini-lehdessä.

                             Onnea hopeamitalistille!

                         

Alkuruuaksi nautimme paahtoleipää, muikunmätiä (maustettuna suolalla ja mustapippurilla), smetanaa ja sipulia. Hyvin perinteistä ja hyvin suomalaista. Ah, niin herkullista. Kokonaisuutta täydensi miehen saama semi seco korruptiocava, jossa ei ollut liikaa makeutta, vaan sopivasti pyöristämään makua. Melkeinpä täydellinen makupari meikäläisen makuun.

                         

               

Pääruokana oli Viini-lehden (2/2015) yhdestä mainoksesta (viinilehti.fi/mainos/caceres) bongaamaani karitsan paahtopaistia. Kuten kerroin aiemmin, tarkoitukseni on kokata paahtopaistia pääsiäisenä ja jos tämä onnistuisi, voisin odottaa luottavaisin mielin tulevaa.

Kävin lauantaina Hakaniemen hallissa ja ostin vakiokaupastani (E.Hakkarainen) karitsaa myös pääsiäisen tarpeita ajatellen.

Ohje on helppo eikä paahtopaistin valmistamiseen mene ikuisuuksia.

Huoneenlämmössä jonkun aikaa ollut liha maustetaan suolalla ja mustapippurilla, jonka jälkeen paisteihin paistetaan pannulla kaunis väri voin ja rosmariinin lehtien sekoituksessa. Viimeistely tapahtuu 90-asteisessa uunissa niin, että lihan lämpötila nousee 54 asteeseen.

Ennen esillelaittoa lihakimpaleet saavat vielä vetäytyä foliossa noin vartin verran.

Mainoksessa lihan kaveriksi oli laitettu haudutettuja makujuureksia, mutta minä menin tässä kohtaa helpoimman kautta: kaupan pakastealtaasta kermaperunoita.

Karitsanliha kaipaa kyytipojaksi tuhtia viiniä, joksi valitsin vuoden 2014 viinin: portugalilainen Quinta das Setencostas. Pullollinen tätä herkkua maksaa alle kympin eikä sitä ole kaikissa Alkoissa. Minä satuin löytämään sitä Arkadian myymälästä.

Ei ole todellakaan turha valinta vuoden viiniksi.

Hopeamitalisti oli tyytyväinen ja niin olin minäkin. 

     

Katkarapukeitto itämaisella twistillä

Anna-lehdessä 9/2015 oli houkutteleva katkarapukeiton ohje. Mielenkiintoani lisäsi ehdottomasti se, että keittoon käytetään kookosmaitoa ja limettiä eli luvassa olisi selkeästi thaimaalaisvaikutteinen soppa.

Sitähän oli kokattava lauantai-illan ratoksi.

Keittoon (4 annosta) tarvitaan:

12 raakaa jättikatkarapua

2 rkl voita

1 pieni sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 rkl tomaattipyrettä

1/2 tl chilihiutaleita

5 dl kalalientä

1 rkl hummerifondia

pieni purkki (160 ml) kookosmaitoa

2 dl kermaa

2 tl kalakastiketta

2-3 rkl limettimehua

1 rkl vaaleaa kastikesuurusta

ripaus sokeria

suolaa, pippuria

Ensin kuullotetaan sipuli ja valkosipuli, sitten lisätään tomaattipyre sekä chilihiutaleet ja annetaan seoksen kuumentua hetkisen. Seuraavaksi kattilaan kaadetaan kalaliemi, kookosmaito, kerma ja ruokalusikallinen hummerifondia. Tämän jälkeen keitto voi kiehua hiljalleen viitisen minuuttia.

Lopuksi keitto maustetaan kalakastikkeella, limettimehulla, sokerilla, suolalla ja ripauksella pippuria. Aivan viimeinen toimenpide on lisätä suuruste. Ohjeessa sanotaan, että ruokalusikallinen riittää, mutta minä laitoin 3-4 rkl eikä keitto ollut yhtään liian sakeaa!

Sulaneet jättikatkaravut paistetaan molemilta puolilta minuutin pari ja maustetaan suolalla & pippurilla. Se on siinä. 

Oikein sopivan mausteista minun makuuni eikä kaverinkaan päälaella alkaneet hikihelmet karpaloida.

Focaccia

Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja leivoin focacciaa, italialaista herkkuleivonnaista. Focaccian leivonnassa ei suolaa, valkosipulia eikä oliiviöljyä säästellä. Meilläkin leijui tyrmäävä valkosipulin tuoksu vielä pitkään leipomisen jälkeen, mutta eipä tuosta haittaakaan ollut.

Tässä focacciaan käyttämäni aineet:

                                 

3,5 dl vettä

25 g hiivaa 

1,5 tl suolaa

n. 7 dl vehnäjauhoja (käytin Lidlin jauhoja - ovat kuulemma parempia kuin kotimaiset)

0,5 dl oliiviöljyä

1 rkl hunajaa

Sekoittelin kädenlämpöiseen veteen hiivan ja suolan sekä heti perään heitin jauhot. Annos oli ehkä liian pieni yleiskoneella tehtäväksi, joten jouduin olemaan koneen apumiehenä koko vaivauksen ajan. Lisäsin vielä hunajan ja oliiviöljyn ja annoin koneen tehdä työtään noin viisi minuuttia.

Ohjeeni on www.wickedsweetkitchen.com -sivuilta ja siellä kerrotaan vinkkinä, että taikinan pitää olla tahmeaa, mutta kuitenkin irrottava näpeistä. Se meinasikin olla minulle haasteellisin osuus. En olisi halunnut lisätä jauhoja, koska pelkäsin focaccian ilmavuuden katoavan taivaan tuuliin.

Lopulta päätin, että nyt saa vaivaaminen ja jauhojen lisääminen riittää. Jätin taikinan nousemaan puoleksi tunniksi.

Sillä välin lorautin 20x30 cm kokoisen vuoan pohjalle reilusti oliiviöljyä ja tein focaccian voiteluun tarvittavan oliiviöljy-valkosipuli-rosmariini-mustapippuriseoksen. 

Kaadoin taikinan öljyttyyn vuokaan, jonne levitin sen jauhotetuilla käsilläni. Taikina lillui öljyssä ja ajattelin, että mikähän tästäkin tulee! Painelin taikinaan kirsikkatomaatin puolikkaita ja voitelin koko komeuden tekemälläni seoksella (lisää öljyä!) ja ripottelin päälle (vähän liikaa) sormisuolaa.

Focaccia paistui 250-asteisessa uunissa vajaan 15 minuuttia. Yllätysten aika ei ollut ohi: taikinavaiheessa vuoassa lillinyt öljy oli imeytynyt valmiiseen leivonnaiseen!

Lopputulos oli oivallinen, maku kohdillaan ja kämpässä veitsellä leikattava valkosipulin/rosmariinin tuoksu. Suolaa ei ollut nähtävästi liikaa, koska normaalia suurempia silmäpusseja ei ollut havaittavissa seuraavana aamuna.