Suomen Gastronominen Seura valitsi vuoden 2015 ravintolaksi Helsingissä Kasarminkadulla sijaitsevan ravintola Spisin.
Heti kohta valinnan julkistamisen jälkeen varasin meille pöydän Spisiin miehen syntymäpäiväillalliseksi. Arvuuttelimme, että mikähän ravintola on aiemmin ollut osoitteessa Kasarminkatu 26. Ehdotuksissa vilahteli Olo ja Hariton ja ties mitä, mutta paikan päällä totesimme, että meillä ei ollut minkäänlaista käsitystä edeltäjästä ja oliko sellaista koskaan ollutkaan. No, ei sen väliä.
Ravintola Spis on pieni, vain 18-paikkainen intiimi ravintola. Intiimi sillä tavalla, että pöytien välistä sopii kulkemaan vain hyvin hoikkakinttuinen henkilö. Myös kovin pöyheä vaatetus saattaa pyyhkäistä naapurin naaman puhtaaksi tai ainakin kastikkeet lautaselta. Ravintolasalin reunustalla on tila, jossa henkilökunta häärii (ei baaritiski) ja sen takana keittiö, josta ei onneksi työntynyt käryt kammariin.
Vessa on myös ruokailutilan nurkassa, joten kovaääniset tööttäykset saattavat kantautua lähimpänä istuvien korviin.
Ravintolan sisustus on hyvin pelkistetty. Maalatut pöydät, kotoisia puutuoleja ja seinäkin taisi olla trendikkäästi " remontin jäljiltä". Aterimet saivat minut hihkaisemaan: sorsakoskelaisia!
Kuriositeettina kerrottakoon jo tässä vaiheessa, että Maikkarin aamu-TV:stä tuttu Jesse Kamras illasti samana iltana Spisissä. Kertomisen arvoisen tästä tekee se, että hän oli daameineen myös viime vuonna ruokailemassa yhtä aikaa kanssamme silloisessa vuoden ravintolassa (ravintola Ask).
Pöytävarauksemme alkoi klo 20.30, koska pitkän menun (6 ruokalajia) voi valita vain perjantai- tai lauantai-iltaisin em. kellonlyömänä alkavassa kattauksessa.
Harmillista sinänsä, ettemme saaneet nähtäväksi kirjoitettua menuta, joten reilu viikko tapahtuman jälkeen en voi enää muistaa tarkasti kaikkien piperrysten sisältöjä. Jotkut niistä jäivät lähtemättömästi mieleen. Valitettavasti.
Alkuun tuli tietenkin terveisiä keittiöstä, joista ainakin tämä ensimmäinen pallero jää mysteeriksi. Jotakin friteerattuna ja aiolia kyytipoikana.
Kuvia katsellessa tulee tunne, että keittiö on lähettänyt melkeinpä useammat terveiset kuin mitä menussa oli ruokalajeja. Tässä lautasella perunaa, punajuurta, raitajuurta ja joku mallashässäkkä. Makuna mukana aiolipursotus. Tämä oli hyvää.
Asetin kameran kellon Suomen kesäaikaan vasta ravintolassa, joten vasta seuraavan sopan kuvassa on autenttinen aika.
Perunakeittoa ja päällä friteerattua perunankuorta. Kuva valehtelee. Tarjoiluastia vaikuttaa isolle, mutta vaikutelma on väärä. Minä ristin annoksen "perunakeittoa sillipurkin kannesta".
Talon leipä oli hyvää. Tarjolla oli myös saaristolaisleivän tyyppistä leipää, mutta sillä kohtaa kamera ei käynyt. Suu kävi.
Nyt alkaa varsinainen menu. Kahdessa seuraavassa otoksessa esiintyvien ruokien täydellisistä koostumuksista meillä kummallakaan ei ole tyhjentävää muistikuvaa. Ensimmäisestä muistan, että siinä on briossia (ei siis kalapuikko!) ja olisiko fenkolia, mutta mitä tuolla alla luuraa. En muista.
Alemman kuvan moussemainen ruoka on ... No, on siinä ainakin kantarellia.
Vuoden ravintola - valinnan yhteydessä lehtijutuissa on korostettu sitä, kuinka Spis käyttää rohkeasti kotimaisia vihanneksia ja juureksia ja loihtii niistä mitä ihmeellisimpiä kokonaisuuksia.
Porkkanaa ainakin kolmella tavalla. Tämäkin oli hyvää, vaikka kasvisruokaa onkin.
Kampasimpukkaa ja palsternakkaa. Pakko tunnustaa, mutta kampasimpukka oli kova kuin mikä. Epäilin jo hetken aikaa, että oliko se ruskea palsternakkaa ja vaalea köntsä kampaa, mutta kyllä se oli toisinpäin.
Jokaisen ruokalajin jälkeen en antanut kehuja. Tämän kohdalla pidin mölyt tiiviisti mahassa.
Illan mieleen- tai kieleenpainuvin makukokemus. Douglas-kuusen neulasista tehty suunraikastaja!!! Minulla maistui kuusi suussa vielä kotonakin. Olisivat tehneet vaikka joulukuusesta mieluummin.
Menuuseen kuului myös viinipaketti, yhteensä 38 cl erilaisia viinejä. Valkkaria, punkkua ja yllätys yllätys, myös sherryä. Mielenkiintoinen veto, jonka sopivuudesta ruokaan voi olla montaa mieltä. Ja nämä lasit. Trendikkäitä jalattomia viinilaseja, mutta pienikourainen joutunee ryystämään juomansa kaksin käsin.
Illan paras annos: ylikypsää naudan etuselkää. Bueno. Kunnon annoskin kaiken lisäksi.
Sitten tupsahti lumipallo pöytään! Pallon funktio ei aukene enää jälkeen päin. Laskelmieni mukaan pallo ei kuulu menun annoksiin, vaan taitaa olla taas terkkuja kokilta.
Varsinainen jälkiruoka tulee tässä. Pähkinäistä ja siirappista. Hyvä päätös...
... paitsi, että vielä tuli omatekoisia makeisia isolla Lego-palikalla.
Jossakin vuoden ravintolan arvioinnissa sanottiin, että valinta on muuttunut vuosi vuodelta haastavammaksi, joka kuulemma kertoo siitä, että Suomessa tehdään hartiavoimin työtä ulkoisista paineista huolimatta paremman ravintolaelämyksen varmistamiseksi.
Näin varmasti on, mutta tavallisen ravintolakuluttajan kannalta liiallinen hifistely ja kikkailu pakottaa pahimmillaan menemään kotiin snägärin kautta.
Ravintola Spis saa meiltä kahdeksan (8). Perusteluna kasille se, että mielestämme ruokien makumaailma oli kuin vuoristorata. Välillä mentiin taivaissa, välillä kuusenhako suussa kohti pimeyttä.
