Risotto con gamberetti

Minä olen rakastunut risottoon. Teen sitä itsekin aika usein, ja aina silloin tällöin valitsen ravintolassakin risottoannoksen riippuen tietenkin kulloisestakin nälkätilanteesta.

Aina risotto ei onnistu eli siitä tulee kuivaa sen sijaan, että sen tulee olla ihanan valuvaa. Minun mielestä risoton valmistaminen on minuuttipeliä ja se on tehtävä juuri ennen ruokailua, ei yhtään aikaisemmin.

Käytän risotossa aina jotakin aitoa italialaista risottoriisiä, ei mitään Ben-sedän riisejä. Hyi.

Risottoni ohessa on milloin mitäkin. Karitsaa, lohta, kampasimpukkaa, parsaa tai jättiläiskatkarapuja niinkuin tällä kertaa.

Ensin laitan kasvisliemiseoksen (0,5l) tulille. Risottohan kypsennetään lisäämällä siihen vähitellen poreilevaa (kasvis)lientä siksi kunnes riisi on sopivan al dente.

Varsinainen risoton valmistaminen alkaa kuullottamalla salottisipulia oliiviöljyssä, jonka jälkeen pannulle lisätään riisit (3 dl) myöskin kuullottumaan.

Hetken pyörittelyn jälkeen kaadan kasariin pari desiä kuivaa valkoviiniä. Risotto saa kiehua hiljalleen, kuitenkin niin, että mukaan lisätään vähitellen kasvislientä ja seosta sekoitellaan.

Lopuksi risottoon lisätään parmesaania jokaisen oman maun mukaan sekä voita (50 g). 

Jos tekee parsarisottoa, kypsytetyt parsakukinnot voi lisätä sekaan tai tarjoilla parsatangot sellaisenaan sivussa.

Minä lisäsin risottoon vähän tillisilppua, koska kyseessä oli jättiläiskatkarapurisotto.

Jättikatkikset saivat marinoitua hetken oliiviöljy-, valkosipuli- ja chiliseoksessa. Juuri ennen risoton valmistumista katkikset kuumalle pannulle ja pari pyöräytystä. Valmista tuli, tosin chilin höyryt panivat yskittämään.

Niin helppoa, mutta ah, niin herkullista.

La Maison Ullanlinnassa

Ulkoruokailimme ullanlinnalaisessa La Maison-ravintolassa, joka avattiin 2015 elokuussa osoitteessa Tehtaankatu 21. Samalla paikalla on ollut jos jonkinnimistä ravintolaa vuosien saatossa: Henri'x, Olive's ja Brasserie Eira, muutamia mainitakseni.

La Maison on saanut arvosteluissa hyviä arvioita, joten oli syytä testata itsekin, että pitävätkö väitteet paikkansa. Kuljen ravintolan ohitse keskiviikkoiltaisin italian tunnille ja olen pannut merkille, että siellä on aina porukkaa. Jos ei tupa täynnä, mutta keskiviikkoillaksi paljon.

Me varasimme pöydän lauantai-illaksi klo 18. 

La Maison on 40-paikkainen, ilmapiiriltään rento bistro. Pöydissä pariskuntia tai isompia seurueita. Ravintoloitsija häärii paikalla.

Nykyaikaiseen tapaan La Maisonissakin on tarjolla kolmen tai viiden ruokalajin settejä. Tuntuu, että perinteinen ruokalista on kärsinyt inflaation ja settityyli on käytössä hyvin yleisesti.

Me valitsimme viiden (5) ruokalajin menun, koska olimmehan aamupäivällä vetäneet energiaa kuluttaneen noin kolmen tunnin treenin. Annoimme myös tarjoilijanuorukaiselle vapaat kädet valita ruualle sopivat viinit.

Mies meinasi lähteä kulkemaan omia polkujaan ruokavalinnoissa, mutta sitten iski etukäteisannoskateus ja päädyimme molemmat samoihin alku-, pää- ja jälkiruokiin. Jonkun mielestä mielikuvituksetonta, mutta se joku voi itse ihan vapaasti mennä syömään haluamansa erilaisen kokonaisuuden La Maisoniin.

Aivan aluksi saimme lasilliset shamppanjaa, jonka valmistuksessa oli käytetty Pinot Noir-rypälettä, josta syystä shamppanja ei ollut tyypillisen väristä. Muista juomista ei olekaan kuvia enkä muista millään, mistäpäin Ranskaa mikäkin viini oli. Hyviä olivat ranskalaisiksi!

Alkuun valitsimme sisäfilettä, peuraa ja mätiä. Herkullista ja niin oli talon leipäkin.

Seuraavaksi oli vuorossa simpukkakeittoa ja pastisvaahtoa. Lempijuomaa vaahdotettuna! Simpukat ja vaahto tuotiin keittolautasella eteemme ja keiton kermainen liemi kaadettiin lautaselle vasta pöydässä. Vaikka keitto oli tosi kermainen, siinä maistui silti simpukat ja se pastis. Namskis.

Pääruuaksi valitsimme Tournedos Rossinin, joka kruunasi illallisen täydellisesti. Kunnon köntti lihaa, ankanmaksaa ja siivu tryffeliä. Maukas kastike ja al dente-kasvikset sivussa tekivät aaltoja pihville.

Ennen jälkiruokaa settiin kuului viisi (5) erilaista ranskalaista juustokikkaretta. Voimakkuus lisääntyi vasemmalta oikealle eli sinihomejuusto oli täyttä törinää!

Illallisen päätteeksi tyrniä, valkosuklaata ja lakujäätelöä. Annoksessa oli myös porkkanaa!

Kylläpäs tässä oli syötävää. Jokaiselle annokselle lisäksi oma viininsä eikä poika kaatanut mitään fingerporillisia, joten maha pullollaan skippasimme kahvit aveceineen ja suuntasimme suoraan kotiin.

Hinta-laatusuhteessa La Maison pärjää hyvin. Kaikkinensa koko homma maksoi noin satasen per naama, jota en pidä ollenkaan pahana, koska evästä oli reilusti - ei mitään pikkupiperrystä - eikä kaadoissakaan käytetty millilitran mittaa.

Suosittelemme ehdottomasti. Me annoimme La Maisonille täyden kympin.

Laskettelijan vatsantäytettä

Itävallassa syödään tuhtia ruokaa. Itävaltalaisessa keittiössä näkyy naapurimaiden vaikutus, mutta myös maan ikiaikaisella historialla on osansa ruokakulttuurissa.

Sacher-kakku ja Apfelstrudel lienevät kuuluisimpia itävaltalaisia makeita leivonnaisia. Niitä ei tule niinkään harrastettua hiihtolomalla, mutta mikä onkaan viehättävämpää kaupunkilomalla kuin istua kahvilassa nauttimassa kupillinen kahvia ja kunnon paakkelsi.

Aamiaispöydässä on aina moniviljasämpylöitä, monenlaista juustoa ja erisorttisia leikkeleitä. Hedelmiä, mysliä ja jugurttiakin löytyy. Tyhjällä vatsalla ei tarvitse lähteä rinteeseen.

Itävaltalainen rinneravintolaperinne on aivan eri maata esimerkiksi vaikka ranskalaiseen verrattuna. Paikka paikoin on linjastoruokaloita, joissa on tarjolla keittoa, pastaa ja jopa wieninleikettä, mutta on myös palvelupaikkoja. 

Lounasruokana keitto on kelpo vaihtoehto. Ei tule liian ähky olo, mutta saa suoloja ja vähän hiilareita, että jaksaa. Minun henkilökohtainen suosikkikeitto on fritattensuppe eli lihaliemi, jonka sekaan on suikaloitu ohukaisia (lättyjä). Yksinkertaista, mutta hyvää.

Mies valitsee usein gulassikeiton, joka on tomaattinen lihakeitto. Enpä ole muuten koskaan kysynyt, onko gulassikeitossa sattumia vai onko se vain lientä.

Päivälliseksi laskettelukeskuksissa voi valita melkein mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Tosin en ole liian usein törmännyt intialaisiin, kiinalaisiin tai thaimaalaisiin ravintoloihin hiihtomatkoilla.

Hampurilaisravintoloita löytyy, pizzerioita samoin ja yleensäkin italialaistyylisiä mestoja on joka puolella.

Mikä ettei olisi, koska italialainen ruoka on hyvää.

Itävallassa kuuluu syödä myös makkaraa. Se kuka syö, syököön, minä en. 

Wiener Schnitzel vasikanlihasta on aito Wiener Schnitzel. Valitettavasti vain useimmiten on tarjolla porsaanlihaversio. Tälläkin lomalla söimme yhtenä iltana Wienerit, mutta kuvaa en ole ottanut. Koko lautasen kokoinen pihvi sai nälän puhuttelemaan eri ihmisiä.

Luin jostakin, että itävaltalaisittain Wiener Schnitzelin kanssa tarjotaan vain sitruunaa ja mahdollisesti perunasalaattia, mutta ei perunamuusia niin kuin Suomessa on tapana.

Späztle on saksalaisperäinen pastaruoka, jonka valmistukseen käytetään enemmän kananmunia kuin italialaiseen pastaan. Sen vuoksi se on normipastaa paksumpaa, mutta ah, niin herkullista.

Minä söin knöpfle-tyyppistä späztleä, jossa oli vain friteerattua sipulia, ruohosipulia ja paljon kermaa. Kaikki meni!

Jälkiruuaksi voisi ottaa, jos housunnappi antaisi myöten, vaikkapa Germknödelin. Puolikkaan jalkapallon muotoinen ja kokoinen hiivataikinapallukka, jonka täytteenä on luumuhilloa ja joka on kuorrutettu unikonsiemenillä ja sokerilla. Germknödel tarjoillaan perinteisesti sulatetun voin kanssa, mutta kyllä sitä saa vaniljakastikkeellakin. Siitäpä sitten pullataikinaa ääntä kohti.

Germknödel on mielestäni kauniimpi katsella kuin syödä.

Mahlzeit!