Isä Camillo Kuopiossa

Olimme lakkiaismatkalla Kuopiossa mieheni ja siskoni kanssa. Yövyimme hotelli Puijonsarvessa, joten meille tarjoutui mahdollisuus illastaa jossakin kuopiolaisessa ruokaravintolassa.

Suomen Pankin Kuopion konttorin entisissä tiloissa pitää majaansa Isä Camillo -niminen ravintola, jonka nettisivujen mukaan sen keittiössä kunnioitetaan eurooppalaista ruokaperinnettä ja tuoreita raaka-aineita.

Lakkiaislauantaina ravintolassa oli tosi vähän asiakkaita, josta johtui mielestäni osaksi se, että atmosfääri oli enemmän pidättyväinen kuin eloisa.

Listalla oli valkosipulietanoita, jotka olivat mieheni valinta. Yllätyin kerrakseen, kun siskoni kertoi, ettei ole koskaan maistanut etanoita eikä uskaltanut valita niitä nytkään. Ja hänellä sentään on etanapannut meidän antamana joululahjana!!! Ennenkuulumatonta!

Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyimme sisareni kanssa tapaslankkuun, jonka oletimme olevan tyypillinen jaettava tapaslautanen. No, olihan se jaettava ja lautanen, mutta tarjolla ollut valikoima oli hyvin erikoinen: kylmäsavulohta, manteleita, bruschettaa, jonka päällä oli pilkottua herkkusientä ja mozzarella-tomaattikupponen. Jotenkin lohi tökki ja ne mantelit. Ei hyvä.

...ja tässä ne etanat, jotka olivat taattua hyvää laatua, sikäli kuin etanat voivat olla.

Pääruokaosastolla menimme siitä, missä aita oli matalin: härän sisäfilepihvi (steak au poivre) konjakki-pippurikastiketta  ja perunoita.

Häränpihvi epäonnistuu harvoin, jos on kunnon raaka-aineet ja kokilla on vähänkään kokemusta. 

Hyvää oli ja lihaa oli riittävästi (180g).

Vaikka housunnappi huusi jo hoosiannaa, minä otin sitruunatorttua. Ei olisi tarvinnut, mutta minkäs ahneudelleen mahtaa.

Kaiken kruunuksi lasillinen limoncelloa ja kupillinen tavallista kahvia.

Sanoinkin jo, että tunnelma ei noussut kattoon. Palvelukin oli sykäyksittäistä, tosin ystävällistä ja ruoka kokonaisuutena jäi vähän keskinkertaiseksi, joten keskiarvo seurueemme kokemuksista on 9-.

Vahvimman miinuksen kokonaisuuteen teki tapaslankku, joka oli jotakin outoa.

Isä Camillo on muuten italialaisen kirjailijan Giovanni Guareschin luoma hahmo, joka on tullut meille tutuksi kirjoista aja elokuvista. Minä en ole kaivanut esille syytä, miksi ravintolan nimi on Isä Camillo. Ehkäpä sille on hyvä perustelu.

Gastro Pub Toripolliisi Oulusa

Minulla oli luokkakokkous Oulusa. Kirjotin ylioppilaaksi Limingan lukiosta vuonna 1977, siis jo nelikytä vuotta sitten. Aattele, se on ihmisen ikä sitte, mutta minkäs teet, kun oot vanaha.

Aikonaa meitä oli kakskytä tyttöä samalla luokalla. Yhen kerran aikasemmin ollaan kokkoonnuttu, silloin (1997) Limingasa, mutta nyt päätettiin Airin ja Letsan kansa, että Oulu on hyvä paikka.

Airi varas Toripolliisista meille pöyvän. Aluksi piti saaha kapinetti, mutta hautajaisseurue veti pitemmän korren. Ei mittää, hyvin mahuttiin istumaan pitkäsä pöyväsä ravintolan nurkasa. 

Tällä kertaa paikalle saapui kaikkiaan yheksän luokkakaveria, jotka kaikki näyttivät ihan entisenlaisilta. Myös meijän luokanvalavoja Tipu, biologian ope Marjatta, saksan/latinan ope Liisa ja kuvaamataijon ope Matti kävivät tervehtimäsä meitä. Tai me heitä.

Seuraavan kerraha me ollaanki jo liki kaheksankymmentä, jos yhtä pitkät välit näisä tappaamisisa pietään.

Gastro Pub Toripolliisi sijaittee Oulusa torin kuppeesa lekentaarisesa rakennuksesa, josa joskus ammoisina aikona oli ehkä vähä pahamaineinen torinreunuskuppila. Sittemmin samasa paikasa oli Ravintola Matala, josa Toripolliisin nykyset omistajatkin ovat olleet töisä.

Toripolliisi on saanu nimesä Oulun torilla vv. 1934-1979 toimineestä kolomesta toripolliisista, jotka ovat valavoneet alueen järjestystä.

Toripolliisi-patsas pönöttää Oulun kauppahallin eesä.

Kun aikanaan tuli ruuan aika, niin minä en kursaillut, vaan otin alkuruuaksi viheriää parsaa, parmankinkkua ja hollandaisekastiketta. Kuvan muistin ottaa vasta, kun olin jo iskenyt kiinni ruokaan. Siitä pahoittelut.

Ja pääruuaksi risottoa ja kampasimpukoita. Molemmat mun suosikkeja. Nam nam nam.

Oon joskus takavuosina käyny ravintola Matalassa eikä se ollu huono kokemus niinkuin ei ollu tämä Gastro Pub Toripolliisi -käyntikään. Laitan korvan taakse, jos vaikka jollakin reissulla kävis uuvestaan ihan ruuan takia.

Gastro Pub Toripolliisi saa multa kasin. Palavelu oli miehekästä, ruoka oli hyvvää, mutta miljööstä en ossaa sanua.

Baskeri & Basso Bistro

Olin lukenut useita ylistäviä arvosteluja BasBasista ja kuullut siellä ruokailleiden hehkutuksia, joten odotukseni olivat korkealla, kun vihdoin pääsin itse paikan päälle. Illallisen Baskeri&Basso Bistrossa tarjosi yhteistyökumppani työn puolesta.

Ravintolan osoite on Tehtaankadulla Helsingissä, mutta sinne ei silti ole suoraa sisäänkäyntiä Tehtaankadulta, vaan sinne on löydettävä sisäpihan kautta, hieman huomaamattomasta ovesta. Löysimme sinne toki ja niin tekivät monet muutkin. Tupa oli toukokuisena keskiviikkoiltana täynnä. 

Ravintolan peräsimessä on tv:stäkin tuttu Nicolas Thieulon ja minulle tuntemattomampi Kalle Kiukainen. Thieulon hääräsi hattu päässä koko illan ravintolasalissa ja Kalle taitaa vastata keittiöstä.

Illallinen lähti käyntiin rosé-skumpalla. Minä en ole rosén suurimpia ystäviä, mutta tämä versio meni - tottakai- alas sen kummemmin kakistelematta.

Ruokalista on näkyvällä paikalla salin takaseinällä. 

Itseasiassa tilasta on sanottava, että se ei ole perinteinen ravintolasali, vaan todennäköisesti aiemmin teollisessa käytössä ollut tila, johon on nyt perustettu bistro. Paljon kierrätystavaraa, eriparilautasia, aterimia, tuoleja yms yms. Ehkä se on yksi koko bistron juju.

No, ruokalistalta suositeltiin valittavaksi 2+1+1 ruokalajia eli ensimmäisistä kuudesta vaihtoehdosta kaksi ja kahdesta muusta kokonaisuudesta yksi ruoka. Taas kerran uusi tapa niputtaa menu. Vitsikästä.

Minä en ole tainnut koskaan tilata ravintolassa tartar-pihviä. Mies kyllä tilaa, jos hän ensin vakuuttuu ravintolan tasosta = lihan laadusta.

Nyt minä valitsin härkätartarin, joka ei ollut perinteiseen tapaan muotoon prässätty kasa raakaa lihaa, vaan vapaalla kädellä tehty asetelma raakaa naudanlihaa lisukkeineen.

Ekasta ryhmästä valitsin toiseksi burratan, basilikaa ja minttua. Burrata on mozzarellasta ja kermasta valmistettu juusto, jossa on valuva sydän. Aivan täydellistä tuoreen basilikan, mintun ja erinomaisen oliiviöljyn kanssa. Bueno.

Sitten siirryttiin kakkospesälle ja minä seurasin vaistojani. Risottoa. Ottaisin aina niin mielelläni risottoa, mutta usein iskee pelko persuksiin, että niinköhän siihen pystyy muu kuin moottorisaha. BasBasin tapauksessa sitruunainen minttu-ruohosipulirisotto oli niin hyvää, että siinä olisi voinut uida. Valitettavasti uima-asu jäi kotiin.

Housunnappi sinkui jo uhkaavasti, mutta pääruuan kimppuun oli käytävä. Minun valintani oli Black Anguksen ulkofilettä. Täydellinen kypsyys niinkuin kuvasta näkyy ja seuralaisena ollut broccolino kruunasi annoksen.

Kunnon illallinen ei ole mitään ilman jälkkäriä, joka tässä tilanteessa oli jo aivan liikaa. Raparperipaistos ja jäätelöpallukka upposivat kuitenkin kitusiin sen suuremmitta nikotteluja. Ehkä pelkkä limoncello olisi riittänyt.

Baskeri&Basso Bistron miljöö on miellyttävä, vaikkakin kaikki asiakkaat ovat samassa hälisevässä tilassa. Palvelualttius, tuttavallisuus ja mutkattomuus kuvaavat hyvin tätä bistroa.

BasBas saa minulta ysin (9) ja myös toisen mahdollisuuden nostaa arviota, koska kotiin tultuani kertoin miehelle, että meidän pitää mennä yhdessä käymään BasBasissa. Mies tykkää varmasti.

Minulle jäi epäselväksi, missä on BasBasin viinibaari, josta lehtien sivuilla kerrotaan? Me emme ainakaan löytäneet sitä.