Vuohenjuustotoast iltapalaksi

                                

Vuohenjuustoleipä on melkein retroa. Ei se ainakaan ole ruokatrendien aallonharjalla, jos ei unohduksissakaan.

Valitsin sen perjantai-illan iltapalaksi, kun mietin, että mikä olisi melkoisen helppoa valmistaa kauppareissun jälkeen ja olisi vieläpä herkullista. Vuohenjuusto on ollut jäähyllä minun ruoka-aineistani jonkin aikaa ja siihen on syypää yksinomaan työpaikan edellinen lounasravintola. Siellä oli säännöllisesti tarjoomassa vuohenjuustoa, joka jossakin vaiheessa vaihtui tosi kitkerään ja pahanmakuiseen laatuun, että siitä jäi ikävä kaiku kielenkantoihin ja muihin sensoreihin. 

Nyt päätin kohdata vuohenjuuston uudelleen. Ostin K-supermarketista K-juustomestarin vuohenjuustoa, joka osoittautui varsin maukkaaksi eikä missään tapauksessa väkeväksi tai muutoin luotaantyöntäväksi.

Tarjoilin vuohenjuustotoastit salaattipedillä, jossa oli salaattisekoitusta, kevätsipulia, miniluumutomatteja ja balsamiviinietikkasiirappia. Paistoin vuohenjuustoviipaleet paistipannulla - toinen vaihtoehto on grillata ne uunissa grillivastuksen alla, mutta en ruvennut lämmittämään uunia neljän vuohenjuustoviipaleen takia.

Salaattipedin päälle asettelin paahtoleivän, juuston ja viimeistelin herkun paahdetuilla pinjansiemenillä sekä juoksevalla hunajalla.

Vuohenjuustoleivän rinnalle sopisi mainiosti vaikkapa keskitäyteläinen punaviini, mutta tipattoman tammikuun nimissä me nautimme iltapalan vichyn kanssa. Hyvää oli, ei voi muuta sanoa.

                               

   

Miilunpolttajan spagetti

Kokkasin kesän Toscanan lomallamme elämäni ensimmäisen kerran pasta carbonaraa, joka on ollut aina mieheni yksi suosikkipasta esimerkiksi laskettelumatkojen lounailla ja miksei muuallakin. Minulla oli ennen ensimmäistä kokeiluani joku outo ennakkoluulo pasta carbonaraan, mutta se hälveni sen tien. Ajattelin kai, että pekoni lyö liiaksi läpi tai jotain, mene ja tiedä.

Tammikuinen lauantai oli napakymppipäivä pastaruualle. Olimme huhkineet kuntosalilla keskipäivällä kaikkiaan liki kolme (3) tuntia ja kuluttaneet noin tuhat kaloria, joten hiilarit maistuivat totta vie.

Miilunpolttajan pasta, joka on ymmärrykseni mukaan saanut nimensä siitä, että sitä kokattiin aikoinaan hiilien päällä. No, minä tein pastani ihan normiliedellä.

Yksinkertaisista aineksista suussasulavaa herkkua. 

Keitin spagetin pakkauksen ohjeen mukaan (8 min) ja samalla paistoin Lidlistä ostamani pekonikuutiot sekä niihin sekoitetun sipulisilpun plus kolme valkosipulinkynttä hienonnettuna.

Rikoin yhden kananmunan rakenteen ja sekoitin siihen 2 dl kuohukermaa. 

Kun spagetti oli aikansa kypsynyt, valutin siitä veden pois, kaadoin pekoni-sipuliseoksen sekaan ja muna-kermaseoksen perään. Lopuksi vielä vähän mustapippuria, muutama käännös kasarissa ja sain kutsua miehen syömään.

Oli hyvää, mutta kyllä ensitapaaminen on aina mieleenpainuvin. Niin tässäkin tapauksessa. Ehkä olisin voinut laittaa vähän enemmän kermaa, niin olisi ollut kosteampaa. 

Kaikki meni silti.

Helppo ja herkullinen sienipiirakka

Oikeastaan tätä perjantai-illan suolapalaksi tehtyä suolapalaa ei voi sanoa piirakaksi tai ainakin minusta se kuulostaa hassulle. Viini-lehdessä 7/2016 se olikin nimetty suomalaiseksi pizzaksi, mutta se on teennäinen nimi.

Olipa nimi mikä oli, mutta helppo ja herkullinen tästä leipomuksesta tuli.

Meillä sattui olemaan pussillinen miehen asiakkaalta saatuja kuivattuja sieniä, jotka pääsivät nyt tositoimiin. Sanoisin, että suppilovahveroita, mutta en mene takuuseen, koska en ole mikään martta, joka tuntee kaikki matolakit. Minä tunnen punaisen kärpässienen ja se on paljon se.

Liotin sieniä kauppareissun ajan. Samaksi ajaksi otin Sunnuntai-ruisperunataikinan pehmenemään. Kaupasta tultuani pilkoin sienet oikein pieneksi silpuksi ja paistoin yhdessä hienonnetun sipulin kanssa voissa. Paistokseen laitoin mausteeksi timjamia, suolaa ja mustapippuria.

Kaulin pehmenneen ruisperunataikinan liki uunipellin kokoiseksi, siis aika ohueksi.

Sen jälkeen vain sieni-sipulipaistos pohjan päälle ja lopuksi emmental-juustoraastetta pinnalle.

200-asteisessa uunissa noin 20 minuutissa kypsyvästä piirakasta levisi asuntoomme makunystyrät herkistävä tuoksu.

Koko piirakka katosi kiduksiin joutuisasti. Yksinkertaista, vaatimattoman näköistä, mutta tosi makoisaa.

Tuunattu torttu

Tervehdys pitkästä aikaa!  

Viime syksy oli yhtä hurlumheitä kaikki tyynni, joten blogipostauksia en ole ehtinyt tehdä ja on todettava, etten ole kyllä yllättänytkään itseäni millään kulinaarisilla kokeiluilla, joita olisi voinut jakaa lukijoille.

Ravintolarintamallakin olemme eläneet hiljaiseloa, joten siltäkään osastolta ei ole ollut mitään uutta kerrottavaa. Toivottavasti alkanut uusi vuosi on taas täynnä elämyksiä niin kattilan ääressä kuin valmiissakin pöydässä. Jää nähtäväksi.

Joulutortut ovat minun suuri intohimoni joulun aikaan. Lanttulaatikon ja kinkun jälkeen parasta, mitä jouluun kuuluu.

Viini-lehdessä 9/2016 oli ohje, jossa kysyttiin, että tuliko ostettua liikaa voitaikinaa ja kyllästyttävätkö joulutortut. Vastasin molempiin kysymyksiin ääneen, että ei.

Ohje jäi kuitenkin takaraivoon muhimaan mahdollisena uudenvuoden aattoillan huikopalavaihtoehtona.

Kyseessä ei ole makeat tortut, vaan lohitäytteiset tähtitortut kuten kuvasta näkyy.

Käytin Myllyn Paras torttutaikinalevyjä. Sivelin ohjeen mukaan torttuaihiot (6kpl) kananmunalla ja ripottelin päälle unikonsiemeniä. Paistoin tortut 225-asteisessa uunissa kauniinvärisiksi. Sen jälkeen torttiaihiot jäähdytetään.

Täytteeseen tarvitaan 1/2 desiä vispikermaa vaahdotettuna, 100 g lohituorejuustoa, 50 g graavi- tai kylmäsavulohta hyvin pieninä kuutioina, 1 rkl sitruunamehua, hienonnettua tilliä ja mustapippuria. 

Kaikki täytteen aineet sekoitetaan keskenään ja pursotetaan jäähtyneen tortun päälle. Toki täytteen voi pläjäyttää siihen pursottamattakin, mutta ehkä taiteellinen vaikutelma on näin kauniimpi.

Aivan suurenmoinen pikkusuolainen, alkupala tai ruoka-aperitiivi - miten sen itse kukakin nimeää.

Suosittelen.